Ammatillisen kuntoutuksen vaikuttavuuden mittaaminen on vaikeaa

Eräässä kehityshankkeessa törmäsimme taas kerran tuttuun ilmiöön: kuntoutujat ja työnantajat huutavat lähes kaanonissa kuinka hyvää ja vaikuttavaa kuntoutus on, mutta hankkeessa käytetyt tulosmittarit värähtävät vain kainosti tai vienosti.

Työssä tapahtuvat laadulliset muutokset, oma ammatillinen kehittyminen ja työyhteisön olojen kohentuminen eivät välttämättä näy terveyspainotteisissa vaikuttavuuden mittareissa - ainakaan heti. Maailmankuulu epidemiologi sir Michael Marmot todistaa toisaalla, että työ, työn tekeminen ja hyvät työolot vaikuttavat terveyteen merkittävästi pitemmällä aikajänteellä. Niinpä kaiken ammatillisen kuntoutuksen pitäisi olla oikeastaan automaattisesti vaikuttavaa.

On tietenkin mahdollista, että hyvään palveluun tyytyväiset kuntoutujat ja esimiehet haluavat olla ystävällisiä eivätkä halua pahoittaa meidän kuntouttajien tai hankkeessa mukana olleiden tutkijoiden mieltä.

Toisaalta muutokset työssä ja osaamisessa ja työn tekemisessä ovat tosia ja konkreetteja eikä niitä voi kiistää. Joku opiskelee jo uutta ammattia, yksi on perustanut kokonaan uuden yrityksen, kolmannen työpaikalla on aloitettu uudenlaiset viikkokokoukset. Nuo vaikutukset ovat yhtä todellisia ja jopa todempia kuin parin kilon painon lasku tai piirun verran kohentunut kolesterolitaso. Silti ne eivät näy kuntoutuksen vaikuttavuutta mittaavissa mittareissa.

Viime vuosina kuntoutuksessa käyttöön otettu GAS-menetelmä on askel eteenpäin. Siinä laaditaan kullekin kuntoutujalle omat henkilökohtaiset tavoitteet ja tavoitekohtainen oma mittari. Silti kaikki tavoitteet eivät sillekään kirjaudu. Jos esimiehen ja kuntoutujan kanssa sovitaan vaikkapa uudesta työnjaosta heti kuntoutuksen alussa (muutos astuu voimaan heti), siitä ei ehditä tehdä tavoitetta (koska se on jo saavutettu)! Muutos on selvä, kuntoutus vaikuttaa, mutta vaikutus hautautuu syvälle kuntoutumiskertomuksen syövereihin, jos aina sinnekään.

Laadullinen tutkimus ja monitahoarviointi nostavat esiin kuntoutuksessa ja sen aikana tapahtuvat muutokset ja vaikutukset eri tavalla. Se on kuitenkin kallis, resursseja syövä ja hidas tapa tutkia kuntoutuksen vaikuttavuutta. Eivätkä kaikki luota laadullisen tutkimuksen lumoon. Kovien ja selkeiden tulosmittareiden kehittäminen kuntoutukseen on osoittautunut toisaalta hyytävän vaikeaksi.

Kuntoutuksen vaikuttavuuden tutkiminen lääketutkimuksen logiikalla on sekin osoittautunut hankalaksi. Jos nyt edes pillerin väri ja muoto saadaan juuri ja juuri sovittua samanlaiseksi (kuntoutuksen rakenne ja sisältö pääpiirteissään), pillerin sisältö voi silti vaihdella paljonkin kuntoutujakohtaisesti. Ja joskus - ehkä useastikin - sisällön räätälöinti on oikeasti tarpeen. Työntekijän osaamisen ongelmaan auttaa eri lääke kuin työpaikan kehittymättömään palaverikäytäntöön tai epäreiluun työnjakoon.

Marmotia mukaillen hyvä työelämä ja työssä jatkaminen mahdollisimman pitkään on varmuudella terveydelle hyödyllistä. Siihen meidän pitää joka tapauksessa pyrkiä kaikin mahdollisin keinoin vaikka mittarimme vielä yskivätkin.

Sir Michael Marmot julistaa sanaa Work & Rehabilitation -konferenssissa Kolmårdenissa toukokuussa 2014.