On epänormaali tilanne olla työsuhteessa, mutta ei töissä

”Mä joka päivä töitä teen…”. Tuttu ralli Suomen Turusta, ja niin totta monen kohdalla. Olipa kyse sitten vapaapäivästä tai oikeasta työpäivästä. Sitten tämä on jotakin muuta niille ihmisille, jotka ovat työelämän ulkopuolella eri syistä. Erottelu työn ja vapaa-ajan välillä saa silloin aivan uudenlaiset merkitykset. Vaikka työ ei ole koko elämä, on se meille oleellinen osa sitä. Työ on jotakin, jonka kautta jokaisen identiteetti rakentuu. Työn kautta jäsennämme paikkamme yhteiskunnassa. Työ määrittää erityisen paljon saamaamme arvostusta ja statusta kasvutalouden rattaissa.

Niin yhteiskunnan kuin yksilönkin näkökulmasta 
lienee selvää, että on epänormaali tilanne 
olla työsuhteessa, mutta ei töissä.

Entäpä ne ihmiset, jotka ovat työsuhteensa, mutta jotka eivät ole töissä? Mikä on heidän työn merkityksensä? Niin yhteiskunnan kuin yksilönkin näkökulmasta lienee selvää, että työsuhteessa, mutta ei töissä oleminen on epänormaali tilanne. Tilanne, joka pitää saada päättymään mahdollisimman nopeasti. Tätähän työelämässä työterveyshuolto ja HR-hallinto lähiesimiesten kanssa tekeekin. On kolmikantaa, työterveysneuvotteluja, uudelleen ohjaamista ja erilaisia kuntouttavia toimenpiteitä. Mutta halusta, hyvästä tahdosta ja yrityksistä huolimatta tulokset eivät yllä tavoitteeseen. Oivallisen työkykyjohtamisen vaikuttavuuden katveeseen jää työntekijöitä, joiden välitilasta uhkaa tulla pysyvä.

On kolmikantaa, työterveysneuvotteluja, 
uudelleen ohjaamista ja erilaisia kuntouttavia 
toimenpiteitä. Mutta halusta, hyvästä tahdosta ja 
yrityksistä huolimatta tulokset eivät yllä tavoitteeseen.

Mistä löytää oivia ratkaisuja hankaliin, ikäviin ja ahdistaviin työkykypulmiin? Uuden ratkaisun lähtökohdaksi voi asettaa todellisuuden muokkaamisen, sen ymmärryksen, joka meillä on tilanteesta tähän mennessä muodostunut. Tämä ei tietysti riitä. Vasta lukkiutuneen, pysähtyneen ja hankalan tilanteen uudelleen tulkinta avaa ratkaisun mahdollisuuden. Tämä tarkoittaa tuoretta ja ennakkoluuloja ravistelevaa ajatusten virtaa. Tämä tarkoittaa työhön, työntekijän työhistoriaan ja käännekohtiin liittyvien selitysten ja tulkintojen esille tuomista ja päivittämistä. Kullakin osapuolella on vain rajoittunut kuva siitä, mistä mihin olemme tulleet. Miten päästä tästä eteenpäin? Se voi olla vielä sakeamman hämärän peitossa.

Ammatillisen työuraohjauksen välineillä ja 
terveysrajoitteiden sijasta työn imuun 
keskittymällä kivi alkaa vieriä.

Ammatillisen työuraohjauksen välineillä ja terveysrajoitteiden sijasta työn imuun keskittymällä kivi alkaa vieriä. Ammatillisen kiinnostuksen ja työllistämisen tukitoimien avulla valtaosalle on rakennettavissa tie takaisin töihin. Hyvien välineiden lisäksi tarvitaan myös osaamista välineiden käytössä. Tarvitaan rohkeutta ja rohkaistumista kyseenalaistaa sekä työnantajan, työterveyshuollon että työntekijän käsitykset muutoksen sisällöstä ja mahdollisuudesta. Tämä ei ole utopiaa, tämä on totta jo tänään.