Kerro kaverille

Julkaistu 2.05.2019 kategoriassa Artikkelit Asiakaskokemuksia Uutiset

Oulun Verveen hankittiin Lokomat-kävelyrobotti lokakuussa 2018. Kävelyrobotin avulla mm. aivoverenkiertohäiriö-, aivovamma- ja selkäydinvammakuntoutujia opetetaan uudelleen kävelemään ja siitä on merkittävää apua esimerkiksi kivunhallintaan. Robotin tehokkuudesta on saatu jo vahvaa näyttöä. 

Robotisoidun kävekykuntoutuksen teho perustuu suuriin toistomääriin, joita perinteisellä fysioterapialla on lähes mahdotonta saavuttaa. Suomessa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden ensihoito on maailman laajuisestikin mitattuna huippuluokkaa, mutta kuntoutuspuolella teknologia on vasta tekemässä läpimurtoa. Tällä hetkellä Lokomat-kävelyrobotteja on Suomessa yhteensä yhdeksän.

Terveyskeskuksen sijaan rollaattorilla omaan kotiin

Tarja Käsmä (kuvassa) on ensimmäisiä Verven Lokomat-kävelyrobottiasiakkaita. Hän sai aivoverenvuodon lokakuussa 2018. Sen seurauksena hän menetti kehonsa toimintakyvyn vasemmalta puolelta kokonaan.

- Tilanne tuntui toivottomalta, sillä jalassani ja kädessäni ei todettu olevan aktiviteettia juuri lainkaan. Vietin viisi ensimmäistä päivää Oulun yliopistollisessa sairaalassa, minkä jälkeen siirryin Kuusamon terveyskeskukseen. Onnekseni pääsin lähes välittömästi kuuden viikon kuntoutusjaksolle Oulun Verveen., kertoo Käsmä.

Käsmä pääsi heti kuntoutuksen alkuvaiheessa kokeilemaan Lokomat-kävelyrobottia ja sitä hyödynnettiin kuntoutuksessa lähes päivittäin. Jo parin viikon jälkeen tuloksia oli selvästi nähtävissä. Kuntoutusta jatkettiin vuoropäivin robotilla ja omatoimisella jumpalla. Tarkoituksena oli kuuden viikon Verven kuntoutusjakson jälkeen palata takaisin terveyskeskukseen, mutta Käsmän tilanne oli niin hyvä, että hän pääsi suoraan kotiin.

- Olen iloinen, että pystyn jo kaksi kuukautta aivoverenvuodon saamisen jälkeen kävelemään rollaattorilla itsekseni, vaikka jonkun on vielä hyvä olla tarvittaessa varmistamassa. Koen Lokomat-harjoittelun olleen merkittävässä roolissa kävelykykyni palautumisessa, iloitsee Käsmä. 

Lokomat-terapian avulla kivut hallintaan

Timo Heikkinen loukkaantui vakavasti ja sai osittaisen alaraajahalvauksen vuonna 1990 helikopterionnettomuudessa Namibiassa ollessaan rauhanturvaajana. Hän pääsi kokeilemaan Lokomat-kävelyrobottia ensimmäisen kerran vuonna 2014 Laitilan terveyskodissa, jossa järjestettiin Vammautuneille Kriisinhallintaveteraaneille Lokomat-pilotti. Oulussa asuva Heikkinen on käynyt Laitilan kuntoutusjaksojen lisäksi säännöllisesti Saarenvireessä Torniossa Lokomat-kuntoutuksessa.

Oulun Verven Lokomat-hankinnan jälkeen oli luontaista aloittaa kävelyrobottiharjoittelu lähellä omaa kotia. Tällä hetkellä kuntoutus pitää sisällään kerran viikossa fysioterapiaa ja joka toinen viikko Lokomat-kuntoutusta. Lisäksi hän käy säännöllisesti kipulääkärillä.

- Kaikki hoitotoimenpiteet tähtäävät siihen, että pärjään kipujen kanssa. Tällä hetkellä en tarvitse ollenkaan kipulääkitystä, jota aiemmin käytin. Lokomatilla on ollut merkittävä rooli kivun hallinnassa. Pystyasennossa ollessa myös aineenvaihdunta ja suolentoiminta vilkastuvat, kertoo Heikkinen.

Lokomat -kävelyharjoitteluun voi hakeutua julkisen terveydenhuollon, vakuutusyhtiön tai Kelan maksusitoumuksilla sekä itse maksaen. Kullekin asiakkaalle räätälöidään omien tavoitteiden mukainen terapiajakso.

Lisätietoa:

Lokomat -robotisoitu kävelykuntoutus 

Video: Näin avustaa kävelyrobotti helikopteriturmassa halvaantunutta Timo Heikkistä (kaleva.fi) 

 

Kerro kaverille