Kategoriat
Kerro kaverille
Julkaistu 05.06.2019 kategoriassa Asiakaskokemuksia Uutiset
Susanna Ylijoki 27, löysi uuden urapolun työeläkekuntoutuksen avulla, kun lähihoitajan työ ei enää sopinut terveydentilalle. Työkokeilu johti työllistymiseen ja syksyllä alkaa opiskelu.
Susanna Ylijoki ehti tehdä lähihoitajan työtä seitsemän vuotta, kunnes hänen kätensä alkoivat oireilemaan fyysisesti raskaassa työssä harvinaisen lihas- ja ihosairauden, dermatomyosiitin vuoksi. Nostelu ei enää onnistunut, kädet olivat kipeät ja sormet jäykät ja turvoksissa. Kädet eivät enää auenneet aamuisin.
Seurasi useita sairauslomajaksoja, joiden jälkeen hän joutui luopumaan lähihoitajan työstä kokonaan. Työeläkeyhtiö ohjasi Susannan Verveen ammatilliseen kuntoutukseen.
Digialusta ohjauksen tukena
Vervessä Susannan ammatillisena kuntoutusohjaajana oli Minna Lemiläinen.
- Minnan kanssa yhteistyö lähti heti hyvin käyntiin. Oli sellainen olo, että omat toiveeni otetaan hyvin huomioon. Minnalla oli myös paljon tietoa eri aloista ja ammateista. Sopiva ala löytyikin sitten yllättävän helposti, Susanna Ylijoki kertoo.
- Kävimme Susannan kanssa aluksi keskusteluja hänelle sopivista ammattialoista ja työnkuvista. Tämän pohjalta Susanna kiinnostui finanssialasta. Ideoimme työkokeilupaikkoja yhdessä ja Susanna otti työpaikkoihin itse aktiivisesti yhteyttä. Ohjauksen tukena oli eVerve-digialusta, jonka avulla esimerkiksi viimeistelimme yhdessä CV:n ja työkokeiluhakemuksen ja kävimme ohjauksen edetessä keskustelua työkokeilupaikoista ja haun sujumisesta, Minna Lemiläinen kertoo.
Työkokeilu johti työllistymiseen
Susannalle löytyi finanssialan työkokeilupaikka OP Helsingistä. Hän oli siellä työkokeilussa kuusi kuukautta. Nyt hän on samassa paikassa työssä ja syksyllä hän aloittaa liiketalouden perustutkinnon opiskelun.
- Työskentelen digineuvojana eli käytännössä neuvon asiakkaita OP:n mobiili- ja verkkopalveluiden käytössä. Yksi tehtäväni on myös neuvoa mobiiliavaimen käyttöönotossa, kun tunnuslukulistat ovat jäämässä pois, Susanna kertoo työstään.
- Minut on perehdytetty työhön hyvin ja olen itse myös opiskellut tosi paljon eri sovelluksista. Perehdytys jatkuu koko ajan, joka päivä tulee jotain uusia asioita vastaan. Pidän tästä työstä todella paljon: saa olla ihmisten kanssa tekemissä ja pankkiala on niin laaja, että täällä oppii koko ajan uutta, Susanna Ylijoki iloitsee.
Aktiivisuus ja kärsivällisyys avainasemassa
Susannan oma aktiivisuus oli isossa roolissa onnistuneen lopputuloksen kanssa, sillä työkokeilupaikan löytäminen voi olla usein haastavaa. - Näin aktiivisen ja eteenpäin pyrkivän nuoren naisen kanssa oli ilo tehdä töitä, Minna Lemiläinen toteaa.
- Tarvitaan kärsivällisyyttä ja sitkeyttä. On hyvä keskittyä siihen, mitä alkaa tekemään. Hakemuksia täytyy laittaa todella moniin paikkoihin. Itse pidin listaa, mihin paikkoihin olin ollut yhteydessä. Organisoin viikosta tietyt päivät, jolloin vain lähetin hakemuksia. Lisäksi täytyy nähdä vaivaa oikeiden yhteystietojen löytymiseksi. Se on työlästä, mutta se palkitaan sitten jossain kohtaa, Susanna Ylijoki kannustaa muita työkokeilupaikan etsimisessä.
Teksti ja kuva: Sari Eskelinen
Kerro kaverille