Kerro kaverille

Julkaistu 19.09.2019 kategoriassa Asiakaskokemuksia

Asko Niemimaa löysi ammatillisen kuntoutuksen kautta mieluisan uuden ammatin, jossa voi nyt jakaa muille aiempaa osaamistaan. Kiinteistönhuolto vaihtui työvalmentajan työhön. 

Tamperelainen Asko Niemimaa, 53, loukkaantui työtapaturmassa viitisen vuotta sitten saaden olkapäävamman. Samassa yhteydessä hänellä todettiin myös kaularangan ahtauma. Paluu kiinteistönhoitajan työhön toteutui seitsemän kuukauden sairausloman jälkeen. 

Työ näytti alkuun sujuvan hyvin, mutta pikkuhiljaa käsi, niska ja olkapää alkoivat kuitenkin oireilla. Alkoi koko ajan pidentyvien sairauslomien kierre.

Lopulta työterveyshuollon ja työnantajan kanssa pidetyssä kolmikantaneuvottelussa todettiin, että Asko Niemimaa ei voi jatkaa entisessä työssään. Työeläkeyhtiö ohjasi hänet Verveen ammatilliseen kuntoutukseen.

Sopivan suunnitelman työstämistä

- Vervessä kävimme sitten ammatillisen kuntoutusohjaajan kanssa läpi, mitä olin aikaisemmin tehnyt, mihin työkykyni riittäisi ja mikä minua kiinnostaisi, Asko Niemimaa muistelee.

Hänellä on entuudestaan suutarin ja puusepän koulutukset ja hän on työskennellyt verhoilijana linja-autotehtaalla 14 vuotta. Kaikki nämä työt kuitenkin sulkeutuivat pois, sillä ne eivät olisi olleet työkyvyn kannalta sopivia.

- Oli aluksi järkytys kuulla, että en pystyisi tekemään enää aiempien ammattieni mukaisia töitä. Siinä vaiheessa tulevaisuus näytti aika mustalta ja epävarmalta, Asko Niemimaa kertoo. 

- Sitten aloimme ammatillisen kuntoutusohjaajani kanssa miettimään, missä muussa työssä kädentaitojani ja aikaisempia ammattejani voisi hyödyntää. Itselläni oli kova motivaatio, sillä en halunnut  jäädä laakereille lepäämään, hän sanoo.

Työkokeilu uuteen ammattiin 

- Kaikki loksahti kohdilleen, kun ammatillinen kuntoutusohjaaja ehdotti työvalmentajan työtä. Kiinnostuin siitä kovasti ja kaikki lähti sitten rullaamaan eteenpäin. Sain vinkkejä mahdollisista työkokeilupaikoista ja lähdin soittelemaan niihin, Asko Niemimaa kertoo.

Sopiva työkokeilupaikka löytyi Nauha ry:stä, jossa Asko Niemimaa pääsi kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden ohjaustyön pariin. Hän oli siellä työkokeilussa kuusi kuukautta, Työ sujui hyvin, hän pääsi hyödyntämään ohjaustyössä aiempaa osaamistaan ja ammatti tuntui kiinnostavalta.  Myös työnantaja oli Asko Niemimaan työskentelyyn tyytyväinen. Työnantajalla oli kuitenkin työllistymisen edellytyksenä alan tutkinnon suorittaminen.  

Opiskelu tuntui aluksi haastavalta

Asko Niemimaa aloitti työvalmentajan erikoisammattitutkinnon suorittamisen v. 2017 oppisopimuksella. Koulun penkille palaaminen tuntui aluksi haastavalta. Asko Niemimaa kuvailee itseään tekijämieheksi, jolle kotitehtävät ja kirjalliset työt tuottivat aluksi vaikeuksia. Motivaatio oli kuitenkin kova ja opiskelu alkoi pikkuhiljaa sujua.

Verve seurasi opintojen sujumista. Näyttöjen suorittaminen vaati hieman lisäaikaa, joka saatiin työnantajan ja oppilaitoksen kanssa yhteistyössä järjestymään.  

- Jälkeenpäin ajateltuna opiskelu ja työ tukivat erittäin hyvin toisiaan. Opiskelu auttoi pääsemään työvalmentajan työhön paremmin sisälle ja valmensi hyvin siihen liittyviin työtehtäviin, Asko Niemimaa sanoo. 

- Oli kyllä ihan huippua, kun tutkintopaperi oli sitten lopulta kädessä. Oli mahtavaa, että pystyin siihen!,  Asko Niemimaa kertoo.

Oppisopimus johti työllistymiseen

Asko Niemimaa on nyt toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa Nauha ry:ssä. Hän vastaa siellä piha- ja kiinteistöryhmän työvalmennuksesta.

Työ on erittäin monipuolista ja välillä hektistäkin. Varsinaisen ohjaus- ja valmennustyön lisäksi työ sisältää paljon yhteistyötä TE-toimiston ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Asko Niemimaa viihtyy työssään erittäin hyvin.

- Itselläni ei ollut entuudestaan minkäänlaista aavistusta tällaisen ammatin olemassaolosta. Jos en olisi saanut tukea Vervestä, niin en olisi osannut työvalmentajan työhön hakeutua. Olen todella tyytyväinen tähän jatkoon työelämässä. Haasteita oli välillä opintojen suhteen, mutta kaikki meni lopulta hyvin, Asko Niemimaa iloitsee. 

 

Kerro kaverille