Kerro kaverille

Julkaistu 2.12.2016 kategoriassa Asiakaskokemuksia

Kotipalvelusta ohjaustyöhön

Joskus syiden ja seurausten myötä syntyy oravanpyörä, josta ei tahdo löytyä ulospääsyä. Näin kävi Mervi Alalle, jonka työelämän polku oli alkanut työskentelystä kotipalvelussa. Työssä jaksamisen ongelmavyyhti alkoi muodostua homeesta johtuvien sairastelujen sekä selkärankareuman, unettomuuden ja masennuksen myötä.


Mervi etsi työkokeilujen kautta reittiä palata työelämään, normaaliin työhön. Neljä kuukautta potilastoimistossa oli hyvä kokemus, mutta kaupungilla ei ollut tarjota työpaikkaa. Päiväkeskuksessa oli puolestaan pyörätuolipotilaita, joiden avustaminen osoittautui Merville haasteelliseksi selkärankareuman vuoksi. Samaan tulokseen tultiin työkokeilusta psykiatrian osastolla.

"Melkein neljän vuoden ajan
minua ei hyväksytty minnekään. Ajattelin, että jos tämä ei onnistu, luovutan."

Aikaisemmat työkokeilut olivat suuntautuneet työpaikkoihin, joissa työn fyysinen kuormittavuus oli liian suuri. Umpikujaan ajautuneena Mervi masentui ja hukkasi motivaationsa pitkäksi aikaa. Lopulta koitti päivä, jolloin Vervestä soitettiin. Mervi pääsi vielä kerran kokeilemaan ammatillista kuntoutusta löytääkseen oman reittinsä hänelle mieleisellä ammattialalla.

"Melkein neljän vuoden ajan minua ei hyväksytty minnekään. Ajattelin, että jos tämä ei onnistu, luovutan", muistelee Mervi tunnelmiaan ennen Verven kuntoutusta.

Oravanpyörän luomaa ahdistusta alettiin purkamaan tilanteen kartoittamisen kautta, jonka jälkeen pureuduttiin kokonaisvaltaisesti ongelmiavyyhteen. Ammatillisen ohjaajan lisäksi hyvinvoinnin tilaa määriteltiin lääkärin ja psykologin vastaanotolla.

"Verve oli ensimmäinen paikka, jossa huomattiin unettomuus ja masennus, ja todettiin ”ethän sinä voi töihin mennä”, Mervi kertoo. Lääkäri puuttuikin topakasti masennukseen.

"Työpaikkahakemuksen tekokin oli täyttä utopiaa, mutta kuntoutusohjaajani avulla pääsin alkuun", Mervi muistelee. Tähtäimessä oli löytää sopiva työkokeilupaikka, jota kysyttiin Lieksan kaupungilta. Mervi pääsi työkokeiluun Mielenterveys- ja päihdeyksikköön ja tunsi olevansa oikealla suunnalla.

"Suunnitelma työelämään palaamisesta 
oli tehtävä tarkoin, jotta löydettäisiin 
työvuosia tarjoava ratkaisu."

"Kun Mervi haki Verven kuntoutukseen, hän koki tilanteensa kehittyneen jo melko painavaksi. Olotilasta huokui luovuttaminen ja mielialaa varjosti masennus", kuvailee Verven asiantuntija Veijo Ojanaho Mervin tilannetta.

Koska Mervin kiinnostus omaan alaan ei ollut sammunut, ajatuksena oli rakentaa uusi uravaihtoehto vanhan koulutuspohjan päälle. Suunnitelma työelämään palaamisesta oli tehtävä tarkoin, jotta löydettäisiin työvuosia tarjoava ratkaisu. Työn kuormittavuuden piti olla sopiva Mervin fyysisen terveyden vuoksi.

"Onnistumiseen vaikutti se, että hän halusi hyvin nopeasti saada otteen tästä uudesta mahdollisuudesta. Alusta alkaen Mervi teki kaikki kurssilla annetut tehtävät ja piti kiinni sovituista asioista, olipa kyse mistä tahansa kuntoutuksen työvälineestä", Veijo kuvailee Mervin kuntoutuspolun alkua.

Oikeanlaisen työkokeilupaikan löytäminen oli toinen avain onnistumiseen. Veijo ja Mervi kävivät tarkasti läpi Mervin aikaisemmat kokemukset Työkokeiluista, jotta samoja virheitä ei enää toistettaisi. Tämän jälkeen Mervi kartoitti mahdollisia työpaikkoja.

"Ohjaustyö mielenterveyskuntoutujien päivätoiminnassa osoittautui erittäin sopivaksi ratkaisuksi. Työkokeilun ja Työhönvalmennuksen kautta Mervi sai ensin määräaikaisen työpaikan, joka myöhemmin muutettiin vakinaiseksi, tiivistää Veijo Mervin tarinan.


2.12.2016

Kerro kaverille