Kerro kaverille

Julkaistu 20.09.2016 kategoriassa Asiakaskokemuksia

Pelko päällimmäisenä kuntoutukseen

Tavallisena joululomia edeltävänä työpäivänä puheterapeutti Johanna Ikosen tulevaisuuden suunnitelmat näyttivät selkeiltä. Hän oli työskennellyt puheterapeuttina julkisen sektorin kehitysvammahuollossa ja oli juuri irtisanoutunut alkaakseen itse yrittäjäksi.

Vuonna 2014 Johannan terveydellinen tilanne joutui äkillisesti vaakalaudalle. Huono nostoasento nitkautti Johannan selän hänen nostaessaan arkistokaappia työpaikallaan. Astangajoogaa aktiivisesti harrastanut Johanna ei uskonut tilanteen vakavuutta, vaan ajatteli joululoman auttavan selän paranemisessa. Tilanne paheni lepäämisestä huolimatta ja yrittäjän arki alkoi selkävaivojen varjostamana.

– Tapaturmaa ei katsottu työperäiseksi, koska en heti hakeutunut tutkittavaksi, toteaa Johanna.

Tuohon aikaan Johanna koki olevansa elämänsä kunnossa eikä osannut ajatellakaan selkätapaturmaa. Huono nostoasento aiheutti alaselkään kahden välilevyn pullistuman. Useiden fysioterapeuttien ja lääkäreiden tapaamisesta huolimatta tilanteeseen ei tullut muutosta.

Kipu oli pakottanut Johannan käyttämään tukivyötä lähes ympäri vuorokauden. Tukivyö ei kuitenkaan saanut liikkumisen pelkoa kuriin. Arki alkoi toimia selän ehdoilla ja joskus tavalliset asiat kuten sukkien pukeminen tai tuolille istuminen saivat aikaan ahdistavan pelon.

Kipu ja pelko alkoivat hallita niin työtä kuin muutakin elämää. Töissä Johanna piti useiden tuntien taukoja ja teki kirjalliset työt makuuasennossa. Ystäviäkin alkoi olla hankala tavata.

Kuntoutuksen onnistuminen oli ainoa vaihtoehto
yrittäjänä jatkamiselle.

Sairastettuaan vuoden verran akuutisti selkäoireita, Johanna pääsi Verven TULES-kurssille. Hän tiesi, että kuntoutuksen onnistuminen oli ainoa vaihtoehto puheterapeuttina ja yrittäjänä jatkamiselle.
– Olin päättänyt ottaa kuntoutuksesta kaiken irti, koska tiesin, että vain itse tekemällä voi kuntoutua, Johanna selventää.

Yhdeksi kuntoutuksen tavoitteeksi asetettiin tukivyön käytön vähentäminen tai lopettaminen. Tähän liittyen tavoitteena oli liikunnan uudelleen aloittaminen vähintään kaksi kertaa viikossa. Alkuun pääsyssä ja sopivien liikuntaharjoitusten löytämisessä Johannaa auttoivat fysioterapeutti ja fysiatri. Pienin askelin Johanna alkoi kuntouttaa selän lihaksia saadakseen välilevyille riittävästi tukea.

Liike on lääke.

– Liikunta on välttämättömyys, jonka kanssa on opittava elämään, vaikka aina ei huvittaisi. Tiukkoina hetkinä toistin hokemia ”luota prosessiin” tai ”liike on lääke”, kertoo Johanna.

Kuntoutuksessa Johanna sai apua pelon ja kivun hallintaan psykologin tapaamisista. Ne olivat hänelle yhtä tärkeitä kuin liikuntaharjoitusten oppiminen. Myös vertaistuen merkitys oli suuri ja muilta kurssilaisilta hän koki saavansa rohkaisua selkätuen pois jättämiseen.

Kolme viikkoa ensimmäisen jakson jälkeen Johanna oli valmis jättämään tukivyön kokonaan pois. Hän saavutti ensimmäisellä jaksolla määritellyt tavoitteensa jo toisella kuntoutusjaksolla, vaikka selästä ei vielä tullut oireetonta. Johanna löysi uudelleen liikkumisen ilon ja harrastaa neljä kertaa viikossa erilaista liikuntaa. Kuntoutuksen myötä Johannan ei tarvitse kipuilla töissä eikä pelko hallitse elämää.

– Minä hallitsen sairautta eikä sairaus minua, Johanna toteaa.


20.9.2016

Kerro kaverille

Ota yhteyttä