Kerro kaverille

Julkaistu 20.02.2020 kategoriassa Artikkelit Asiakaskokemuksia Uutiset

Enes Selimi loukkaantui työtapaturmassa, josta seurasi vaikea kipuongelma. Rakennusalan työhön ei ollut enää paluuta. Uusi ammattiala löytyi nuorisotyöstä.

Helsinkiläinen Enes Selimi, 36, loukkaantui v. 2017 rakennustyömaalla työtapaturmassa, kun kesken purkutyön yli 5000 kilon tiiliseinä kaatui. Oikea jalka jäi alle, ja hän sai vamman polveen ja nilkkaan. Leikkauksista huolimatta jalka on jäänyt kipuilevaksi.

Kipuongelma vaikuttaa kävelyyn, seisomiseen ja fyysiseen tekemiseen. Myös pitkään istuminen on hankalaa. Tapaturman seurauksena hän on joutunut luopumaan mieluisasta harrastuksestaan, futsalista.   

Ammatillinen kuntoutus avuksi

Vakuutusyhtiö ohjasi Enes Selimin ammatilliseen kuntoutukseen Verveen, kun oli selvää, että entiseen työhön palaaminen ei olisi mahdollista. Hän oli työskennellyt koko työuransa rakennusalalla. Uuden kevyemmän ammatin löytäminen tuntui aluksi haasteelliselta.

- Oli vaikeaa kuvitella mitään kevyttä työtä, josta voisin kiinnostua. Olen tottunut tekemään fyysistä työtä ja liikkumaan paljon. Vervessä kävimme läpi mahdollisia ammatteja. Moni kiinnostava työ oli fyysisesti liian raskasta, Enes Selimi kuvailee ammatillisen suunnittelun alkuvaihetta.

- Sitten ammatillinen kuntoutusohjaajani ehdotti nuoriso-ohjaajan työtä, joka alkoi kiinnostaa minua. Se ei olisi niin fyysistä, mutta kuitenkin toiminnallista. En ole ikinä ollut paljon nuorten kanssa tekemisissä, joten se tuntui siksikin kiinnostavalta haasteelta, hän kertoo.

Uuden alan opiskelu sujuu kivusta huolimatta

Enes  Selimi on opiskellut syksystä 2019 lähtien nuorisotyötä koulutuskeskus Salpauksessa. Tällä hetkellä hän on työharjoittelussa nuorisotalolla. 

- Aluksi koulun penkille lähteminen oli vähän outoa, kun on lähes 20 vuotta tehnyt töitä. Mutta opiskelu onkin tuntunut tosi hyvältä. Opettajat ja muut opiskelijat ovat myös todella mukavia. Kivun takia en voi aina istua pitkiä aikoja, mutta kaikki ovat suhtautuneet hienosti siihen, että nousen välillä jaloittelemaan. Työharjoittelu on mennyt todella hyvin. Pidän nuorisotyöstä ja tämä ala tuntuu jo nyt omalta, Enes Selimi kertoo.

Jalkaan jäänyt kipuilu vaatii ajoittain voimakastakin kipulääkitystä. Enes Selimin lääkäri on kivunhoitoon erikoistunut fysiatri. Lisäksi hän käy edelleen säännöllisesti fysioterapiassa. Hän on opetellut myös elämään kivun kanssa. - Otan kipulääkkeen vasta sitten, kun kipu tulee todella kovaksi, hän sanoo.  

- Opiskelun, työharjoittelun ja lääkinnällisen kuntoutuksen yhteensovittaminen on ammatillisen kuntoutuksen onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kuntoutusverkoston eri toimijoiden yhteinen keskustelu ja suunnittelu on tässä avainasemassa. Yhteistyö Enesin verkoston kanssa on toiminut erinomaisesti, Verven ammatillinen kuntoutusohjaaja Pauliina Paakkinen kertoo. 

Kerro kaverille

Ota yhteyttä