Kerro kaverille

Julkaistu 26.06.2019 kategoriassa Avoimet työpaikat

Etsimme Kuopioon

psykologia

Tehtävämme on ohjata takaisin työelämään ihmisiä, joiden terveydentila vaikeuttaa työssä jatkamista. Neuvomme, tuemme ja ohjaamme muuttuneessa terveydellisessä tilanteessa olevia asiakkaitamme. Asiakkaamme tulevat meille ammatilliseen kuntoutukseen pääasiassa työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöiltä sekä Kelalta. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa saamme aikaan ammatillisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat työnteon sairaudesta tai vammasta huolimatta. Teemme tiivistä yhteistyötä työnantajakentän, kuntoutus- ja hoitotahojen, oppilaitosten sekä muun verkoston kanssa.

Etsimme nyt psykologia Kuopioon työkaveriksemme. Työskentelet sekä yksilöiden että ryhmien kanssa tiiviissä yhteistyössä moniammatillisen työyhteisömme jäsenenä. Asiakkaat ovat pääasiassa nuoria, jotka ovat hakemassa paikkaansa työelämässä. Yksi tärkeä työtehtäväsi on tukea asiakkaiden uraohjausta. Työhösi kuuluvat oppimisedellytysten kartoitukset, soveltuvuusarvioinnit sekä psyykkisen työ- ja toimintakyvyn tutkimukset. Arvostamme työkokemustasi ohjaus- ja arviointitehtävistä, ammatillisesta kuntoutuksesta sekä nuorten uraohjauksesta. Sinulla on laillistetun psykologin pätevyys työhön.  

Tarjoamme sinulle näköalapaikan ammatillisen kuntoutuksen ohjaustyöhön alan johtavassa organisaatiossa, kattavan perehdytyksen sekä moniammatillisen työyhteisön. Meillä on yhdessä tekemisen meininki; jaamme osaamista ja tuemme toisiamme. Hyvinvointisi on meille tärkeää.

Työsuhde on toistaiseksi voimassaoleva. Aloitus sopimuksen mukaan. Työaika on mahdollinen joko osa-aikaisena tai kokoaikaisena tilanteesi mukaan.

Lähetä hakemus ja CV osoitteeseen: tyopaikat@verve.fi 31.7.2019 mennessä. Mainitse viestin aihekentässä psykologi / Kuopio

Lisätiedot sähköpostitse palvelupäällikkö Arja Kirjavainen: arja.kirjavainen@verve.fi
 

 

 

Kerro kaverille

Kommentointi

Ota yhteyttä