Kerro kaverille

Julkaistu 29.09.2014 kategoriassa Blogi

Miten ajatus elinikäisestä oppimisesta näkyy kuntoutuksessa?

Elinikäisen oppimisen ajattelumalli on muuttanut ajatuksia liittyen koulutukseen ja oppimiseen. Siinä missä vastuu oppimisesta on aiemmin liitetty koulutusjärjestelmiin, organisaatioihin ja opettajille, on vastuu siirtynyt tämän käsitteen myötä aktiivisille oppijoille itselleen. Uusliberalistisen koulutuspolitiikan myötä elinikäinen oppiminen korostaa yksilön oikeutta valita ja vastata omasta kohtalostaan koulutuksen ja työelämän markkinoilla.

Elinikäisen oppimisen ajatukseen liittyy vahvasti ajatus siitä, ettei oppiminen ole pelkästään jokaisen oikeus vaan se on myös velvollisuus. (Filander, 2006)1 Elinikäisen oppimisen ideaali johtaa siihen, että osaamistaan on kehitettävä jatkuvasti, jotta voi lunastaa paikkansa alati muutoksessa olevilta työmarkkinoilta. Eikä riitä, että ihminen osoittaa aktiivisuuttaan työelämässä. Aktiivisen kansalaisen ihanne olettaa toteutettavan aktiivisuutta kaikilla elämän osa-alueilla; niin työmarkkinoilla kuin oman terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Aktiivisesta toimijuudesta ja elämänhallinnasta on tullut aikuisuuteen keskeisesti kuuluva välttämätön hyve.

Kuinka nämä asiat näkyvät kuntoutuksessa? Kuntoutusprosessin tulisi vahvistaa sitä, että kuntoutuja tuntisi olevansa oman elämänsä päähenkilö, aktiivinen subjekti eikä kuntoutustoimien kohde. Haasteita tälle tavoitteelle aiheuttaa kuntoutuksen tyyppisessä toiminnassa se, että kuntoutuja on saattanut omaksua passiivisen sairaan roolin, ja tämän purkaminen ja korvaaminen uudenlaisella positiolla voi olla työlästä.

Oppimiseen ja aktiiviseen toimijuuteen liittyvät teemat kietoutuvat vahvasti ammatillisen kuntoutusohjaajan arkiseen työpäivään. Oma työni kuntoutusohjaajana on jatkuvaa oppimista; opin uusia asioita liittyen työmarkkinoihin, yhteiskunnan järjestelmiin, terveyteen ja moniin muihin asioihin. Oma oppimiseni ei tietenkään ole ohjausprosesseissa keskiössä, mutta mukava sivutuote kuitenkin. Tavoitteenani on, että ohjauksessa käyvä kuntoutuja-asiakkaani oppii ohjausprosessin aikana uutta asiatietoa, mutta myös uudenlaista käsitystä itsestään aktiivisena toimijana.

On tärkeää, että ihmisen valmiuksia hallita omaa elämäänsä kohennetaan. Hallinnan tunteen ja toimijuuden nostatus ei ole helppoa eikä ongelmatonta, vastassa ovat monet rakenteet ja yksilön ulkopuoliset seikat: viranomaispäätökset, alati enemmän vaativat ja muutoksessa olevat työmarkkinat ja muut hetkittäin tolkuttoman korkeilta tuntuvat muurit. Tässä on kuitenkin minun työlleni asettama perimmäinen tavoite: tarjota uudenlaisia ajattelumalleja ja käsityksiä itsestä sekä saada aikaan innostusta oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen. Näen kirkkaana sen, että työmarkkinoilla on yhä ahtaammat olot sillä, joka ei ole valmis tai halukas oppimaan. Tähän ajatukseen nojaten pyrin omalla työlläni ohjaamaan kohtaamiani ihmisiä aktiivisuuteen ja uuden oppimiseen.

Uuden oppiminen on innostavaa, mutta samalla tämä vaade jatkuvasta itsensä kehittämisestä voi olla uuvuttava. Hetkittäin onkin hyvä pysähtyä pohtimaan jo oppimaansa ja nauttia siitä, mitä on oivaltanut ja mitä nämä oivallukset ovat elämään antaneet. A.W. Yrjänän sanoin kohti oivalluksia:

"Askel ja pysähdys kerrallaan
Yksi nurin yksi oikein
Etsi tietä joka hehkuu
Polkua joka puhuu"

 

Filander, Karin (2006) Työ, koulutus ja katoavat ammatti-identiteetit. Teoksessa Mäkinen, Jarkko, Olkinuora, Erkki, Rinne, Risto & Suikkanen, Asko (toim.) Elinkautisesta työstä elinikäiseen oppimiseen. PS-kustannus, Keuruu.

Kerro kaverille

Kirjoittaja

Saara Haapala on työeläkekuntoutuksen palveluvastaava ja ammatillinen kuntoutusohjaaja Vervessä.

Ota yhteyttä