Kerro kaverille

Julkaistu 26.01.2015 kategoriassa Blogi

Kari Peitsamo, rock´n roll ja me!

Joskus ennen muinoin elettiin aikaa, jolloin harva oli kuullut sanan globalisaatio. Silloin elettiin Kekkosen aikaa, ja Someron suuret pojat, Rauli Badding Somerjoki ja M. A.Numminen, kertoivat levyllään suurta tarinaa siitä, miten Kekkonen hallinnoi, kalastaa ja puhuu. Kysyttiin, miten käy Kekkoselta rock´n roll? Tätä voi tulkita monin tavoin, mutta nykyhetkestä katsottuna tähän tarinaan saattoi liittyä muutoksen itseään kiihdyttävä voima.

Se mihin olemme oppineet ja sosiaalistuneet, mitä olemme aiemmin tehneet tai mihin olemme jotenkin ajautuneet, on meille tuttua ja turvallista. Kun astumme roolimme, piirimme tai yhteisömme ulkopuolelle, kuviot muuttuvat. Tällöin yritämme kulkea eteenpäin parhaimman mukaan, selvitä jotenkin. Olemme silloin jonkin uuden alussa, tilanteessa, jossa herkkyys on valloillaan. Parhaimmillaan tämä on luova tila. Pahimmillaan se on lamauttava ja vetämätön. Tällaista kaiketi meistä jokainen on jossain elämänvaiheessa kokenut.

Viime syksynä olin seminaarissa, jossa pohdittiin tulevaisuuden työelämää. Pohdittiin, mitkä ammatit ja toimialat jatkossa työllistävät ja mitkä ammattialat luultavasti taantuvat. Ennusteet ovat aina ennusteita eikä mikään ole niin varmaa kuin epävarma. Yhtä kaikki sosiaali- ja terveysala mitä ilmeisimmin työllistää jatkossakin, kun taas alkutuotannon ammatit ja monet yksinkertaiset suorittavat tehtävät tulevat supistumaan. Rationalisoinnin ja tympeiden tehtävien häviämistä edesauttaa tuottavuuden tehostamisen mykkä pakko.

Toinen vaikuttava seikka lienee asioiden merkityksellistämisen korostuminen. Puhuttiinpa sitten y- tai z- tahi ä- sukupolvesta, ammatin, työn tai toimeentulon arvostus suhteessa muuhun elämään on muuttunut. Hanttihommia ei enää ehkä tehdäkään vain sen takia, että fyrkkaa tulee. Tympeitä, raskaita ja kuluttavia töitä tuskin kukaan haluaakaan tehdä, vaikka nämä työt tuovat elintärkeän elannon monille, kuten maahanmuuttajille ja vähän koulutetuille.

Digitaalinen muutos vaikuttaa työelämän sisältöön ja toimintakäytäntöihin mullistavasti, kuten olemme jo tovin aikaa kuulleet. Tämä tuo myös meille ammatillisen työuran ohjaamiseen kovia paineita ja uusia kysymyksiä. Miten me teemme uusia avauksia ja miten tuomme työuran käänteissä ihmiselle toivoa ja positiivisia näkyjä, joita kohti kulkea. Miten meiltä käy rock´n roll?

Ajatusleikkinä voisi esittää esikuvaksi taiteilija Kari Peitsamoa? Tunnettu rockvaari ja opistoasteen naisten teräväsilmäinen tarkkailija. Peitsamon julkisen minän tarina on kaikkien luettavissa. Hän on ollut rokkari pitkän ikänsä, on kokeillut siinä ohessa harrastaa yhteiskunnallisia asioita ja hengellistä nostatusta. On tullut Revivalia ja mennyt Skootteria. Peitsamo on tehnyt oikeita töitä siivoojana ja haudankaivajana. Hän ei ole jäänyt tuleen makaamaan, vaan on elänyt läpi elämänsä aikana useita käännekohtia, on kirjoittanut rinnakkaisia tarinoita oman elämänsä ammatillisen syklin vaiheisiin.

Kyse on kaiketi uskalluksesta ja rohkaistumisesta tarttua tulevaan. Kaiketi hulluudesta, johon ei aina itse uskokaan. Rokata kuin viimeinen punkkari tai humpata kuin matti ja teppo? Nähdä silloinkin valoa, kun muutoin on pimeää. Vaikka meistä ei läheskään kaikista tule karipeitsamoita, ikkuna auki sellaiseen on meille useimmille.

Vaikka meidän kuntoutusammattilaisten asiakkaat ovat usein kertakaikkisen hankalissa elämäntilanteissa, lääkityksen saaminen kohdalleen on vain osa ratkaisua. Käänteen, joillekin jyrkänteen, äärellä on sijaa suurille ajatuksille, ja meidän tehtävämme on niitä eri välinein tuottaa. Ei unelmahöttöä, vaan mahdollisuuksien maailmaa, jossa ihmisen toimijuus korostuu. Ihmisen hullutkin ideat ovat tärkeitä, ja meidän ohjaajien ja yksilön yhteistyö, yhteisasiantuntijuus, voi rokata hyvin yhteen. Siitä riippumatta, miltä maailma ja työmarkkinat silloin näyttävätkään.

Kerro kaverille

Kirjoittaja

Veijo Ojanaho
palvelupäällikkö
Verve Joensuu

Ota yhteyttä