Kerro kaverille

Julkaistu 8.06.2022 kategoriassa Blogi

Onko ihmisillä yksi työura vai ehkä kolme työelämää? Miksi kannattaa tutkia omaa menneisyyttään, jos haluaa löytää uuden ammatillisen suunnan? Vai eikö olisi kevyempää aloittaa tulevan hahmottaminen puhtaalta työpöydältä ilman menneisyyden painolasteja? Kuka voi etukäteen sanoa, mikä on lapsellista unelmointia ja mikä on umpirohkeaa tavoitteisiin pyrkimistä? 

Ammatilliseen kuntoutukseen liittyvissä suunnitteluprosesseissa liikkeelle lähdetään koulutus- ja työhistorian läpi käymisellä. Tärkeintä eivät ole tarkat vuosiluvut tai työelämään liittyvien ansioiden luettelomainen listaus, vaan se mikä työssä on innostanut, missä ihminen on ollut hyvä, mikä on hänelle luontaista, mitä ammatillisia taitoja hänelle on kertynyt ja missä vaiheessa hän on koko työuransa suhteen. Koulutushistoriasta esiin nostetaan suoritettujen koulutuksien ohella myös ne, joihin ihminen on hakenut, mutta häntä ei ole valittu ja kaikki kesken jääneet koulutukset. Huomioitavaa on myös se, mitä ihminen on ehkä salaa miettinyt, pitänyt haihatteluna tai valituksi tulemisen suhteen epärealistisena. Monesti laveasti tarkasteltu työhistoria antaa lukemattomia vihjeitä, joista voi jatkokysymyksien avulla muodostua kokonaisia ammatillisia ideoita.  

Työeläkekuntoutuksessa syntyy suunnitelma kolmannesta työelämästä

Olen kuullut tuhansia työhistorioita ja ihmisten yksilöllisten tarinoiden taustalta hahmottuu usein samankaltainen rakenne. Ensimmäisen työelämän aikana ihmiset tekevät mitä tahansa töitä sattuvat saamaan. Työn sisällöllä ei ole niin väliä, tärkeintä on, että työstä saa rahaa. Toinen työelämä alkaa tavallisesti ammatillisesta koulutuksesta valmistumisen jälkeen ja tuolloin tärkeää on, että työ ja palkka vastaavat koulutusta. Tämä vaihe kestää ajallisesti pisimpään ja sen aikana on tapana katsoa, kuinka korkealle uraohjus nousee, kuinka tehokkaaksi ja osaavaksi työntekijä oppii tai kuinka syvälliseksi asiantuntijan ymmärrys jalostuu.   

Toisen työelämän alussa ihmiset ovat helpottuneen tyytyväisiä, kun saavat vihdoin tehdä koulutuksen mukaisia töitä ja palkkakin on hanttihommia parempi. Vuosien kuluessa, melkein huomaamatta jokin muuttuu ja työn aloittamiseen ladattu energia kuluu pois. Ihmiset vaihtavat työpaikkoja, hakevat uusia haasteita ja työtehtäviä muokataan, mutta jokin ei ole silti niin kuin ennen. Epämääräinen tyytymättömyys tulee esiin, vaikka periaatteessa kaikki on hyvin. Lopulta tapahtuu aina jotain, mikä käynnistää muutoksen. Työkykyyn liittyvät vaikeudet lisääntyvät, ihmiset uupuvat työssään, masentuvat tai menettävät vain mielenkiintonsa.  

Kolmannen työelämän kynnyksellä ihmiset alkavat kysyä itseltään kysymyksiä. Miksi minä teen työtä, joka hyödyttää vain jotain muuta? Eikö nyt olisi minun vuoroni kerätä työn hedelmät itselleni. Enkö voisi tehdä jotain, minkä minä koen merkityksellisenä? Enkö voisi toteuttaa itseäni ja tehdä jotain luovaa? Voisiko valokuvauksesta saada itselleen ammatin? Miksen voisi viimein tehdä jotain omilla ehdoilla ja aikataululla? Onko liian myöhäistä perustaa se kahvila? Tässä vaiheessa ei ole tavatonta haaveilla totaalisesta irtiotosta ja täydellisestä elämänmuutoksesta. Siitä että vihdoin voisi sulkea oven viimeistä kertaa ja astua ulos. 

Mistä löydän työn? Mistä löydän koulutuksen mukaisen työn? Mistä löydän merkityksellisen työn?

Usein ammatillisen kuntoutuksen ohjausprosessi ajoittuu tähän vaiheeseen ja on siten kolmannen työelämän suunnittelua. Ensimmäisessä työelämässä kysytään, mistä löydän jonkun työn, toisen alussa kysytään, mistä löydän koulutuksen mukaisen työn ja kolmannen alussa kysytään, mistä löydän itselleni soveltuvan ja merkityksellisen työn? Kolmannessa työelämässä ihmiset voivat olla jopa valmiita tinkimään palkasta ja ammatillisesta statuksesta. Ammatillisen suunnittelun haasteena on tässä vaiheessa unelmien, toiveiden ja toisaalta työllistävyyden sekä realistisuuden yhteensovittaminen. Mielenkiintoista on, että etukäteen ei voi tietää onko jokin alustava suunnitelma mahdollinen vai ei. Usein ammatillisen suunnittelun tavoitteena onkin ohjausprosessin ja työkokeilun avulla selvittää, onko tavoiteltava suunta myös työllistävyyden sekä terveydentilan puolesta realistinen. 

Käytännössä harva ihminen on valmis totaaliseen ammatilliseen suunnanvaihtoon ja hyvä niin. Tarkemmin tarkasteltuna toisessa työelämässä onkin paljon hyvää ja vaalimisen arvoista. Tuolloin kolmas oman näköisempi työelämä rakentuukin toisen päälle. Sitä varten ihmiset tekevät pieniä parannuksia työhönsä, vaihtavat työnkuvaa, alkavat tehdä etätöitä, jäävät vuorotteluvapaalle, toimivat sivutoimisina yrittäjinä, tekevät työajallisia uudelleenjärjestelyitä ja opiskelevat lisää. Toisaalta sekin on mahdollista, että ihminen löytääkin jotain täysin uutta, yllättää ehkä jopa itsensä ja epävarmana alkanut suunta vahvistuukin tekemisen avulla kokonaan uudeksi ja uljaaksi kolmanneksi työelämäksi.   

Kerro kaverille

Kirjoittaja

Ammatillinen kuntoutusohjaaja, sosiaalipsykologi Petri Maunuksela.

Kirjoittaja on Tampereen  Coronaria Vervessä toimiva muuttuvan työelämän tarkkailija ja pidempien työurien lapiomies.

Ota yhteyttä