Kerro kaverille

Julkaistu 20.11.2018 kategoriassa Blogi

Minulla on tapana hoitaa sekä mielenterveyttä että fyysistä terveyttä ja samalla ruokkia sieluani podcast-lenkkeilyllä. Toisinaan endorfiinien valaisemista aivopoimuista löytyy itseä piristäviä, perusajatuksenjuoksusta sivuaskeleita ottavia ideoita ja parhaimmillaan jopa kokonaisia nousuhumalaisia maailmanselityksiä.

Viime lenkillä mieleeni nousi seuraavanlainen yhteiskuntatieteellinen korttitalo. Pierre Bourdieun jäsennyksen mukaan on olemassa kolmea pääomalajia: kulttuurista pääomaa, taloudellista pääomaa ja sosiaalista pääomaa. Tämä sosiaalisen pääoman käsitehän voisi olla nykyolosuhteissa selitysvoimainen, jos sen ymmärtäisi laaja-alaisesti. Bourdieun mukaan sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan ihmisten sosiaalisia verkostoja ja yksilön henkilökohtaisia sosiaalisia suhteita.

Mitä jos kaikkea inhimillistä vuorovaikutusta tarkastelisi sosiaalisen pääoman näkökulmasta?

Tuolloin sosiaalisella pääomalla voisi käsittää kaikkia niitä tekijöitä, jotka lisäävät ihmisen kykyä tulla toimeen sosiaalisissa tilanteissa. Mukaan voisi ottaa esimerkiksi empatiakyvyn, ulkonäön, attraktiivisuuden, kyvyn herättää luottamusta, verkostoitumiskyvyn, persoonallisen mielenkiintoisuuden, huumorintajun, itseluottamuksen ja huomaavaisuuden.  Tai vielä voimakkaammin, mitä jos kaikki nykyisessä markkinataloudessa oleva inhimillinen vuorovaikutus on taloudellista toimintaa ja eri pääomalajien välistä vaihdantaa?

Lenkillä ohitan muki kädessä olevan kerjäläisen. Pääomakielellä hän on vaikeassa tilanteessa oleva ihminen, joka myy sosiaalista pääomaansa (ylpeys) ja yrittää vaihtaa sitä taloudelliseen pääomaan. Seuraavassa ikkunassa nuoret treenaavat kuntosalilla näyttääkseen siltä miltä nykyään pitää näyttää. Hauiksen senttien lisääntymisen ohella he lisäävät sosiaalisen pääomansa senttejä (komeus / kauneus), jota on mahdollista jatkossa joko suoraan tai välillisesti vaihtaa taloudelliseen pääomaan. Sähkötolpassa mainostetaan Stand up -esitystä, jossa hauskuus perustuu sosiaaliseen uhkarohkeuteen. Parhaimmillaan esiintyjä tulee lavalle omana itsenään riskeeraamaan sosiaalisen pääomansa ja jos se onnistuu, hänet palkitaan sosiaalisen pääoman lisääntymisen lisäksi taloudellisella pääomalla. Lööpissä elokuvaohjaaja on menettänyt työnsä, koska hänen koko sosiaalinen pääomansa on jäädytetty, joten hänellä ei ole mahdollisuutta tehdä työtä. Bussipysäkin valomainoksessa henkilöbrändätty urheilija on antanut maineensa ja yleisönsä sämpyläyhtiön käyttöön, jotta voisi urheilla ammattimaisesti. Kadunkulmassa mies ottaa selfietä laittaakseen sen sosiaaliseen mediaan, jossa ihmiset tykkäyksillään, kärkkäillä tai vitsikkäillä kommenteillaan ja jakamisillaan pyrkivät lisäämään some-sosiaalista pääomaansa. Minä taas yritän lenkkeilemällä ylläpitää sosiaalista pääomaani (psyykkinen työ- ja toimintakyky), jotta voin vaihtaa sen työn välityksellä taloudelliseksi pääomaksi ja ostaa käyttööni automekaanikon kulttuurista pääomaa.

Miten sosiaalinen pääoma voisi näkyä ammatillisessa kuntoutuksessa ja työllisyydenhoidossa?

Ensin tulee mieleen, että koko työttömän käsite on mahdollisimman huono. Siinä yhteiskunta sosiaalisella määritelmällään vähentää ihmisen sosiaalista pääomaa, jota hän juuri kipeästi tarvitsisi. Varmaan voisi puhua työttömän sijaan vaikka työntarjoajasta. Ammatillisen kuntoutuksen ideana taas on pääomanäkökulmasta lisätä ihmisen sosiaalista pääomaa ja kulttuurista pääomaa, jotta hän kykenisi tarjoamaan työpanostaan siten, että työnantaja olisi halukas maksamaan hänelle taloudellista pääomaa. Kulttuurista pääomaa lisätään koulutuksen tuomalla muodollisella pätevyydellä ja sosiaalista pääomaa työkokeilujen tuomilla sosiaalisilla suhteilla ja sitä kautta tulevalla lisääntyneellä ammatillisella itsevarmuudella sekä osaamisella. Usein työnantajat haluavat palkata töihin ns. ”hyvän tyypin”, eli pääomanäkökulmasta ihmisen, jolla on likvidiä sosiaalista pääomaa. 

Mitä pääomalla sitten käytännössä tekee ja miksi sitä pitäisi yrittää lisätä?

Verkostoituneessa markkinayhteiskunnassa tavoitteena on pääoman kasvattaminen ja pääoma lisääntyy työn avulla. Taloudellisessa pääomassa työn tekee pääoma, sosiaalisessa pääomassa vuorovaikutus ja kulttuurisessa rakenteita hyödyntävä aivotoiminta. Pääomalajit ovat vaihdettavissa keskenään ja rikkaaseen elämään tarvitaan kaikkia kolmea pääomaa. Pääoma merkitsee valtaa ja vaihtoehtojen runsautta. Joko valtaa toisiin ihmisiin tai lisääntyvää autonomisuutta, valintamahdollisuuksien runsautta ja vapautta omaan elämään.

Podcast, jota lenkilläni kuuntelin ja mistä tämä koko pääoma-ajatus alkoi kasautua, oli Juuso Pekkisen ohjelma, joka käsitteli ”sokerideittailua”. Etukäteen ajatus, että joku myy seuraansa, kuulosti ostajan puolelta hyväksikäytöltä, mutta ohjelman kuluessa ajatus kääntyi melkein päinvastoin. Oli odottamatonta huomata, että sosiaalisen pääoman tuoma valta vaikutti olevan yhtä voimakasta kuin aikaisemmin selvänä kuninkaana ollut taloudellinen valta. Raha ei sanellutkaan ehtoja, vaan sosiaalista pääomaa omaava osapuoli pystyi tasavertaisesti kysymään, mitä sinä pystyt tarjoamaan minulle. Saa nähdä kiilaako yleisen taloudellisen vaurastumisen myötä sosiaalinen pääoma tulevaisuudessa arvostuksessa taloudellisen pääoman ohi? Tuolloin työntarjoajat kysyvät työnostajilta, miksi juuri sinun pitäisi saada minun sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma käyttöösi.

Kerro kaverille

Kirjoittaja

Ammatillinen kuntoutusohjaaja, sosiaalipsykologi Petri Maunuksela.

Kirjoittaja on Tampereen Vervessä toimiva muuttuvan työelämän tarkkailija ja pidempien työurien lapiomies.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Ota yhteyttä