Aiemmin hoidonsuunnittelua oli tehty hajautetusti lukuisten eri henkilöiden toimesta, usein muiden töiden ohessa, ja vieläpä hieman erilaisin työtavoin. Toki asiat olivat hoituneet, mutta tehostamisen varaa oli.

– Lähdimme 2013–2014 kartoittamaan ylihoitajien kesken sitä, kuinka paljon sairaanhoitajillamme ja sihteereillämme menee työaikaa potilaiden aikojen antamiseen. Määrät olivat niin massiivisia, että jotain oli tehtävä, yksikön ylihoitaja Anitta Tanhua muistelee.

 

Kuin yrityksen olisi perustanut

Syntyi laaja kehittämishanke, jonka yhdeksi tärkeimmistä osa-alueista nousi juuri leikkausten ajananto. Sen tiimoilta tapahtumat rullasivat vauhdilla: keväällä 2015 monialaiset henkilöstön osallistaneet työryhmät suunnittelivat uutta tapaa toimia, kesällä päätettiin hoidonsuunnittelun keskittämisestä, syksyllä hoidettiin kaikki käytännön asiat rekrytoinneista työkalujen hankintaan, tilojen remontointeihin, byrokratian ”paperihommiin” ja tarvittavien uusien ohjeistusten sekä työtapojen luomiseen.

”Vähän sama kuin uuden yrityksen olisi perustanut.” Näin operatiivisessa tulosyksikössä tapahtunutta muutosta ja sen mittasuhteita on kuvaillut hankkeeseen osallistunut Verven kehittämiskonsultti Airi Tolonen, eivätkä Tanhua ja osastonhoitaja Sirpa Jämsä mene vertauksen oikeellisuutta kieltämään. Ulkopuolisen apu näin isossa prosessissa oli merkittävä.

– Ulkopuolinen uskaltaa esittää erilaisia kysymyksiä ja kyseenalaistaa. Eikä olisi ollut käytännössä mahdollista, että me olisimme itse tehneet kaiken sen selvitystyön, tiedon analysoinnin ja raportoinnin. Kyllä siinä on ollut aivan hirvittävän iso apu, Tanhua korostaa.

Yksikön ylihoitaja Anitta Tanhua.

 

Oikealla osastonhoitaja Sirpa Jämsä ja vasemmalla Hoidonsuunnittelu Optan hoidonsuunnittelijoita.

Takaisin edelliselle sivulle

Lue lisää

Oulun yliopistollinen sairaala keskitti leikkaustoiminnan hoidonsuunnittelua
Miten täysin uusi yksikkö ja tapa toimia otetaan käyttöön?
Miten varmistetaan onnistunut käyttöönotto?
Vinkkejä muutokseen
Hoidonsuunnitteluyksikkö kirurgin näkökulmasta