OYS:n avokonttorin ikkunasta avautuu aurinkoinen päivä. Hoidonsuunnittelijat Heli Finnberg ja Susanna Granlund istuvat työpisteillään ja heittelevät lyhyen taukonsa aikana osastonhoitaja Sirpa Jämsälle ja ylihoitaja Anitta Tanhualle konkreettisia kehitysehdotuksia arkityöhön. Tiimissä on ”hyvä pöhinä”, kuten Tanhua asian ilmaisee.
 

– Meille on alusta pitäen luotu sitä henkeä, että tämä on kehittyvä yksikkö ja me voimme muovata omia toimintatapojamme. Kevään Kehittävästä käyttöönotosta jäi tavallaan asiat ”elämään päähän”: osataan viedä Verven Airi Tolosen tuomaa teoriaa käytäntöön ja hoksataan, että tästähän tässä oli kysymys, Jämsä selventää.

 

Hoidonsuunnittelun keskittäminen toi etuja koko organisaatiolle.

Kaikesta näkee, että muutos on ollut kaivattu. Sen lisäksi, että keskittäminen on tuonut selkeitä etuja koko organisaatiolle, työhön saa nyt keskittyä kokopäiväisesti ja hoidonsuunnittelijoiden ei enää tarvitse jäädä ihmettelemään ongelmatilanteita yksin. Ympärillä on tiimin ja esimiesten tuki. Asioihin on lupa puuttua matalalla kynnyksellä, ja koko porukan osallistavia koulutuksia ja palavereita järjestetään aina, kun niille on tarvetta. Ilmapiiristä aistii kehittämisen innon ja onnistuneesti liikkeelle lähteneen tiimiytymisen.


Tukea työhön tiimikavereilta


– On hirveän hyvä, kun meitä on tässä monta, niin voi heti kysyä, ja paljon me konsultoidaan toinen toisiamme, Finnberg kertoo.

Hoidonsuunnittelijan työ vaatiikin monialaista osaamista paitsi kultakin erikoisalalta, myös potilaan ja sairaalan prosesseista. Vuorovaikutustaitojen, tietoteknisten valmiuksien, ja hoksottimien on oltava kunnossa, samoin paineensietokyvyn. Granlund kiteyttää työnsä vaatimuksia ja samalla koko tiimin asennetta varsin osuvasti:

– Jo osastolla työskennellessään tottui siihen, että on monta asiaa yhtä aikaa hoidettavana, ja ne pitää sitten vain pystyä priorisoimaan ja tekemään järjestyksessä. Samaa vaaditaan tässä työssä. Mutta eihän se ole kuin katsoa yksi asian kerrallaan. Ja sitten täytyy uskaltaa sanoa, jos ei tiedä tai osaa. Ympärillä on ihmisiä, joilta voi kysyä, toisilta hoidonsuunnittelijoilta ja lääkäreiltä.

Kehittävän käyttöönoton kevään jäljiltä Jämsän tunnelmat ovat positiivisen odottavaiset:

– Mulla on sellainen ajatus, että me ollaan hyvällä alulla. Syksy tulee olemaan avainasemassa jatkokehittämisessä, esimerkiksi lomien ja muiden poissaolojen sijaistamiskäytäntöjen kanssa, mutta meillä on nyt se ponnistuslauta, jolta lähteä työhön.

Yksikön ylihoitaja Anitta Tanhua.

Takaisin edelliselle sivulle

Lue lisää

Oulun yliopistollinen sairaala keskitti leikkaustoiminnan hoidonsuunnittelua
Miten suunnitteluprosessi toteutettiin, kauanko se kesti?
Miten täysin uusi yksikkö ja tapa toimia otetaan käyttöön?
Vinkkejä muutokseen
Hoidonsuunnitteluyksikkö kirurgin näkökulmasta