Mikä meitä motivoi?

Maanantai. Mistä motivaatio ja mitä lounaaksi? Edessä joukko uusia kuntoutuja-asiakkaita. Vaikka vuosia on jo kertynyt tässä työssä, on aina mielenkiintoista pitää asiakkaille tervetuloa-infoa, koska ne eivät ole koskaan samanlaisia. Tavoitteena on saada asiakkaat ripeästi motivoitumaan kuntoutuksesta.

Joka ryhmässä on aina yksi vastarannan kiiski, nuokkuja, vaatteisiinsa kätkeytyjä, yksi älykkö, ei-älykkö, yksi mukava heppu, yksi masentunut, yksi kamikaze-kuntoutuja (tähän pitänee palata joskus myöhemmin) ja yksi tai kaksi perusheepoa, jotka harrastavat autoja ja metsästystä sekä kalastusta. Miksei joukossa ole yhtään taiteilijaa?

"Jokaista meistä kiinnostaa 
jokin juttu, ja sen esiin puristaminen 
on kaiken ydin."

Ennen taiteilijoilla oli tapana olla vaan taiteilijoita. Taiteilija ei hae korvausta eikä sairaslomaa, vaan luo 24 tuntia vuorokaudessa, apurahan turvin kylläkin. Tarvittaessa hän leikkaa vasemman korvansa irti ja hyppää junan alle, jos on huono fiilis tai jos teos ei vaan valmistu. Taiteilija elää taiteiluaan, hän ei halua sorkkia muiden elämää tai kuluttaa ja tuhlata. Kun sielu on pelissä, niin sen kanssa ei leikitä. Miten on meidän muiden kuolevaisten kanssa? Mistä löytyy motivaatio jonkun asian tekemiseen?

”Mikä sinua motivoi, vaikka mitään selkeää ja konkreettista ei ole käsillä?” kysyin asiakkaalta. Vastaus oli, että ”olla armollinen itselleen”. Mikäli oikein ymmärsin, se tarkoitti, että ei laita itselleen liian suuria odotuksia ja paineita, vaan aloittaa jostain pienemmästä. Pääasiahan on pitää kone käynnissä. Kyllä kaikki jossain vaiheessa selviää ja loksahtaa paikoilleen. Maisema ei muutu, jos ei liiku. Pistää myös miettimään, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Toinen hyvä eteenpäin vievä voima ja elinehto on uteliaisuus. Jokaista meistä kiinnostaa aina jokin juttu, ja sen esiin puristaminen on kaiken ydin. Tämä tietenkin vaatii myös rehellisyyttä ja asennetta: ”no, jos sä kerran olet tosissas kiinnostunut tästä mun jutusta, niin voinhan mä tulla puolitiehen vastaan”.

Motivaation herättäjänä 
vastuun kantaminen toimii kuin 
Pendolinon saniteettitilat

Aikuistuminen toimii motivoivana asiana selkeästi parhaiten. Ymmärrys lisääntyy ja alkaa hahmottamaan syy- ja seuraussuhteita: ”jos vielä kerran lyön pääni tuohon keittiön seinään, niin siinä voi mennä kallo halki”. Ikääntyminen lyö aikuistumisenkin laudalta, sillä kello tikittää ”so little time but so many things to check out”. Jos tiedät mitä tarkoitan.

Ikääntymiseen liittyen itsellänikin on ollut jo pitkään työn alla aloittaa seniori-judon harrastaminen, pienoismallien teko, säännöllisempi ulkoilu ja ties mitä, mutta kun pääsen töistä kotiin, on olo jotenkin raskas ja sohva viekoittelee syleilyynsä: ”tule tänne senkin könsikäs, eiköhän oteta erä unimatin kanssa”. Siis jatkuvaa kädenvääntöä itsensä kanssa siitä, olenko ansainnut tämän pienen lepotuokion sohvalla vai en, pistääkö omatunto hanttiin, saisinko nyt vaan olla tässä ihan rauhassa, mutta vastaus on aina sama: ” et saa, sillä kone hyytyy, eikä enää lähde käyntiin” ja se my friends, pitää paikkansa, valitettavasti.

Motivaatio sanana 
kuulostaa jo kliseeltä

Motivaation herättäjänä vastuun kantaminen toimii kuin Pendolinon saniteettitilat. Motivaatio sanana kuulostaa jo kliseeltä, liian usein kuullulta, energistä, tehokasta, aikaansaavaa, eteenpäin vievää, sisukasta ja mitä näitä nyt on. Kyse on kuitenkin oman sisäisen äänen kuuntelemisesta ja omien haaveiden toteuttamisesta juuri niin kuin itse haluaa, mutta itse aloittaminen vaatii rohkeutta ja uskoa. Toteuttaminen sujuu kyllä itsestään kun on päässyt liikkeelle.

Mistä kuntoutuja tietää, että on päässyt sanoista tekoihin? Sitä voisi kuvata seuraavasti: se on tunne, jota et ole aikaisemmin kokenut. Se vie mukanaan etkä voi sitä hallita, ja olet utelias tutustumaan siihen enemmän ja enemmän. Niin vahva kokemus, että se repii sinut täysin hereille ”pitkästä ja syvästä unesta”.