Hämmennystä alussa, innostusta lopussa – kokemuksia kuntoutuksesta

Tämän tarinan sitaatit on kerätty erään TYK-kurssin selvitysjaksolle osallistuneilta kahdeksalta kuntoutujalta. Vuonna 2016 TYK-valmennuksen korvaa uusi Kiila-kuntoutus.

TYK-valmennuksen käynnistäminen on monesti lähes vuoden mittainen prosessi. Niin palveluntuottaja, työnantaja, työterveyshuolto kuin Kelakin tekevät monenlaista valmistelutyötä. Mutta mitä liikkuukaan kuntoutusta tarvitsevien mielessä siinä vaiheessa, kun oman hakemuksen kirjoittaminen on ajankohtaista? Tai minkälaiset tunnelmat ovat kurssin tiedotustilaisuudessa? Entäpä sitten, kun selvitysjakso alkaa, ja varsinainen kurssi lähtee liikkeelle? Kyselin kokemuksia erään tänä vuonna alkaneen TYK-kurssin osallistujilta, ja tällainen tarina siitä tuli.

Kuntoutukseen hakeutumisen pohtiminen ja hakemuksen kirjoittaminen herättävät jo monenlaisia mietteitä. Jokaisella on omakohtainen tarve ja halu löytää keinoja, joilla parantaisi omaa työhyvinvointiaan. Työpaikoilta hakeutuvat kursseille useimmiten aktiivisimmat, muutoksiin valmiit työntekijät. Moni pohtii, olisiko TYK-valmennuksesta apua fyysisiin vaivoihin: ”Kun tuo selkä on usein kovin kipeä. Jospa saisinkin kuntoutuksen aikana vinkkejä siihen, miten vaivoja pitäisi itse hoitaa ja miten voisi liikkua, että työnteko helpottuisi.” Joku on saanut lopullisen kannustimen työterveyshuollosta: ”Kun se työterveyslääkäri käski hakea!” Voi sanoa, että kaikilla on myös yhteinen tavoite: ”Haluan jaksaa työssä pidempään!”

Ennen varsinaisten kurssijaksojen alkua järjestetään tiedotustilaisuus aina, kun se vain on mahdollista. Siihen kutsutaan mukaan kurssilaisten lisäksi heidän esimiehensä, muita työnantajan edustajia, työsuojelu- ja luottamusväkeä ja työterveyshuollon yhteyshenkilöt. Lähes aina tätä ennen kaikki kurssilaiset ovat saaneet informaatiopaketin, jossa on tietoa kuntoutuskeskuksesta ja kurssin toteutuksesta. Usein vasta tiedotustilaisuudessa kuitenkin valkenee se, millaiseen prosessiin ollaan lähdössä. Mietteet saattavat olla vielä varsin hämmentyneitä: ”Olenko lupautunut liian haasteelliseen projektiin? Näyttääpä olevan paljon keskusteluita ryhmässä – kuinkahan niissä selkä kestää? Mielenkiinto tulevaan tässä kyllä heräsi.” Tässä tilaisuudessa useimmat vasta huomaavat senkin, mikä on esimiehen rooli tulevassa kuntoutuksessa. Ja se onkin paha paikka, jos esimies ei kiireiltään ennätä tiedotustilaisuuteen!

Vielä ensimmäisen kurssijakson alussa moni kurssilainen on huolissaan siitä, miten suoriutua kunnialla kurssin ohjelmasta: ”Mitenkähän selviydyn kirjallisista osuuksista? Teoriaa näyttää olevan tosi paljon! Onkohan tämä sittenkään minulle tarkoitettu?” Kuitenkin, kun ”lähdetään rauhallisesti ja perusteellisesti liikkeelle”, alkaa lisääntyä ”innostus tulevaan” ja uteliaisuus siitä ”mitä tuleman pitää”. ”Vaikka vähän tässä vielä huuli pyöreänä ollaan!”

Ensimmäisen jakson edetessä ”punainen lanka alkaa löytyä”. ”Paikat ovat tulleet tutuiksi, ja kokonaisuus alkaa hahmottua. Aika kiva, että ei tarvitse hosua kiireellä, kuten työelämässä!” Tai sitten saattaa huomata, että ”kroppa oli uupunut, mutta hyvällä lailla – nuppi on selkeytynyt, nyt tietää miten jatketaan. Tämä onkin mielenkiintoinen kuntoutus!” Jakson lopussa huomaa jo selvästi, kuinka keinoja jaksamisen parantamiseen on alkanut löytyä. Ja mikä parasta, niiden toteuttamiseen on myös intoa ja motivaatiota: ”Intoa täynnä lähden toteuttamaan omia tavoitteita! Mukava lähteä kotiinkin, mutta olen hyvällä mielellä jo seuraavaa jaksoa odottaen.” Matkassa on uusia näkökulmia ja hyviä vinkkejä siitä, miten kukin omalla kohdallaan lähtee parantamaan työhyvinvointia: ”On mietitty paljon asioita, ja on ollut niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Olen tehnyt paljon hyviä päätöksiä!”

Niiden päätösten toteutumista sitten seurataan seuraavilla kurssijaksoilla.