Kategoriat
Kerro kaverille
Julkaistu 08.06.2018 kategoriassa Asiakaskokemuksia
Epävarmuus omasta alasta hellitti kuntoutuksessa
Heli Solonen jäi vuosia sitten pois työelämästä sairautensa takia. Kolmen vuoden kotiäitiyden jälkeen työhönpaluu alkoi kiinnostaa, mutta epävarmuus omasta alasta jarrutti. Hän kyllä tiesi, mitä ei halua, mutta suunta oli hukassa.
Työvoiman palvelukeskus ehdotti Helille ratkaisuksi TEAK*-kuntoutusta. Heli päätti valita palveluntuottajaksi Verven, joka etsii uransa risteyskohdissa oleville uusia urapolkuja ja työllistymisvaihtoehtoja.
- Minusta tuntui, että tarvitsen potkun takapuoleen. Jonkun, joka tukisi ja varmistaisi, etten jää maalailemaan taivaanrantaa. Vervessä pidin siitä, että minut otettiin vakavasti. Asiani oli tärkeä ja sain kaipaamaani tukea ja rohkaisua, Heli kuvailee alkua.
-Sain tehdä paluuta työelämään juuri sellaisena kuin olin. Ei tarvinnut ahdistuneena esittää työnantajalle, että kaikki on selvää ja hallinnassa, kun ei ollut. Sain olla oma epävarma itseni.
Sosionomiksi aiemmin valmistunut Heli oli työskennellyt myös hoitoalalla. Hoitotyö ei kuitenkaan sopinut Helille enää hänen terveydentilansa vuoksi. Kuntoutuksessa selvisi nopeasti, että sosiaaliala kiinnosti edelleen. Helille oivallus oli helpotus – vaikka hän kummastelikin, miksi ahaa-elämystä piti lähteä hakemaan Vervestä asti.
- Ehkä tärkeintä oli päästä pois kodin piiristä paikkaan, jossa pystyin keskittymään omaan tilanteeseeni ja miettimään rauhassa konkreettisia keinoja palata työelämään.
Työkokeilu antoi Helille mahdollisuuden kokeilla työtä sosiaalialalla vielä kerran ilman paineita. Jos se ei kiinnostaisikaan enää, niin sittenpä olisi kokeiltu.
-Minulle oli tärkeää, ettei tarvinnut hätiköidä ja
tehdä lopullisia päätöksiä mihinkään suuntaan.
Se vapautti.
Helille järjestyi työkokeilupaikka Kotikartano-yhdistyksessä. Hän ohjasi mielenterveyskuntoutujia ja järjesti toimintatuokioita. Samalla hän tutustui järjestötoimintaan ja pisti pystyyn nuotiolauluillan. Työ vakuutti Helin siitä, että suunta oli oikea.
Sitten Heli sai vinkin tutulta avoimesta työpaikasta Joensuun seurakunnassa. Työkokeilu oli vielä kesken, mutta Heli tunsi jo saaneensa tarvittavan uskalluksen lähteä oikeaan työpaikkaan.
Uusi työ tähtää kaupungilla asuvien yksinäisten vanhusten virkistämiseen. Heli tekee kotikäyntejä ja käy vanhusten kanssa ulkona tai kirjastossa. Joskus vain jutellaan tai lauletaan kotona. Vanhusten ehdoilla mennään. Pysähdytään ja kohdataan eikä pakoteta mihinkään.
-Tuskin olisin tarttunut tilaisuuteen, jos tarjous olisi tullut kotona ollessani. Ammatillinen itsetuntoni ei ollut vielä kehittynyt. Olisin vain ollut epävarma, olisiko minusta työhön. Työkokeilusta sain varmuutta. Huomasin, että osaan, tykkään ja jopa nautin.
Helille kävi siis hyvin. Verven ammatillisen kuntoutusohjaajan Pasi Huotarin mukaan Helin tapauksessa ratkaisevaa oli asioiden puntarointi yhdessä.
-Helillä oli kova halu päästä eteenpäin ja saada uutta potkua työuralle. Motivaatio paistoi hänestä ulospäin ja varmasti auttoi myös saamaan työpaikan.
*TEAK-palveluun eli Työllistymistä edistävään ammatilliseen kuntoutukseen haetaan Kelan kautta. Katso lisätietoja palvelusta >>
Kerro kaverille