Kerro kaverille

Julkaistu 5.03.2019 kategoriassa Artikkelit Asiakaskokemuksia Uutiset

Anneli Nordberg on ollut yrittäjä lähes koko ikänsä. Kun vanha liikennevahinkovamma alkoi heikentää työkykyä, löytyi työkyvylle sopivampi liiketoiminta yritysvalmennuksen avulla. Nyt  vaatetusalan yrittäjällä on oma tavaramerkki ja vaatemallisto.

Anneli Nordberg, 63, työskentelee ompelimonsa työhuoneella Karkkilan keskustassa. Työhuoneen rekillä on niin korjausompelutöitä kuin oman mallistonkin vaatteita. Nykyinen yritystoiminta on ollut käynnissä syksystä 2018 lähtien. 

Taustalla liikennevahinko 24 vuoden takaa

- Olin juuri perustanut lankamyymälän, jonka yhteydessä oli ompelimo, kun jouduin liikenneonnettomuuteen vuonna 1995. Oli huono keli ja loskaa, auto luisui toiselle kaistalle ja toista autoa päin. Molemmat jalat vahingoittuivat, vasen jalka pahemmin. Kantapää meni ihan murskaksi, herneen kokoisiksi paloiksi, Anneli muistelee. 

Liikennevahingon jälkeen jalat olivat vuorotellen kipsissä ja vasen jalka leikattiin. Anneli pystyi sen jälkeen palaamaan omaan yritykseensä töihin.

- Oli mulla kenkätuet ja muut, että pystyin jatkamaan työtäni, vaikka jalka välillä vaivasikin. Pari vuotta sitten vamma alkoi kuitenkin vihoittelemaan yhä enemmän, Anneli kertoo.  

Lopulta työskentely omassa kivijalkaliikkeessä kävi mahdottomaksi, kun jalka ei enää kestänyt myymälätyöhön liittyvää seisomista. Ortopedi totesi, että siihen pitäisi tehdä jäykistysleikkaus.  Anneli päätti jo luopua yritystoiminnasta, kun vakuutusyhtiöstä tarjottiinkin ammatillista kuntoutusta ja yritysvalmennusta.

Saman alan yrittäjänä jatkaminen lähtökohtana  

- Mä olin leikkauksen jäljiltä vielä aika kipeä, kun se ammatillinen kuntoutus ja yritysvalmennus Vervessä alkoi. Ja suoraan sanottuna mä en ollut aluksi siitä kauhean innostunut, kun olin jo ajatellut, että lopetan yritystoiminnan kokonaan, Anneli muistelee.

- Kyllä mä innostuin sitten, kun me käytiin yritysvalmentajan kanssa niitä keskusteluja. Mulle oli kuitenkin tärkeää, että saan jatkaa yrittäjänä samalla alalla,  Anneli kertoo. 

- Sopivan yritystoiminnan löytyminen oli kyllä ihan yritysvalmentajan ansiota. Hän ehdotti mulle ensin muuta käsityöalan liiketoimintaa, mutta se ei tuntunut ihan omalta. Sitä kautta me lähdettiin sitten kuitenkin kehittelemään ideoita eteenpäin ja päädyttiin tähän vaatepuolelle. Syntyi idea ompelimotoiminnan ohessa tehtävästä omasta mallistosta ja siihen liittyvästä myyntityöstä, Anneli kertoo. 

- Oma tahtotila aina ohjaa valmennuksen suuntaa. Keskeistä Annelin kohdalla oli, että hän halusi vielä tehdä jotain ja tämä oli luonteva tapa jatkaa eteenpäin, Verven yritysvalmentaja Anja-Riitta Kierikka toteaa.

Oma mallisto ja tavaramerkki

Annelilla on nyt työhuone, jossa hän tekee ompelutyötä. Työ sisältää mittatilaustöitä ja korjausompelua.

- Mittatilaustöitä tilataan nykyään vähemmän kuin ennen, mutta kyllä niitäkin tulee. Ja olen tehnyt pukuja esimerkiksi teatterille. Isompia korjaus- ja muutostöitä tulee etenkin vanhojentanssi- ja hääpukuihin, Anneli kertoo.

Anneli jättää työpäiviin aina tilaa myös malliston tekemiselle. Hänellä on oma tavaramerkki, Fiona & Fiona, jonka vaatteita hän myy Fiona Finland -verkkokaupan kautta. Vaatemalliston inspiraation lähteenä on 60- ja 70-luvun tyyli. Useimpia malliston vaatteita koristaa uuden kankaan rinnalla käytetty vintage-kangas.

Kierrätysideologian ja oman tyylin lisäksi laadukkaiden materiaalien käyttö on Annelille tärkeää. Yritys on ehtinyt järjestää yhden muotinäytöksen ja kevätmalliston näytös on tulossa maaliskuussa.

Yrittäjän kannattaa hakea tukea

Anneli haluaa kannustaa muitakin työkykyongelmien kanssa kamppailevia yrittäjiä hakemaan tukea tilanteeseensa, jos vain mahdollista. 

- Jos mä en olisi tohon kuntoutukseen mennyt, niin ei mulla varmaan tämmöistä nyt olisi. Kyllähän se täytyy sinne kunnia antaa. Kyllä Anja-Riitta loi muhun semmosta innostusta, jota mä tarvitsin. Ja iso apu oli myös vakuutusyhtiöstä saatu yritystuki, Anneli toteaa.

- Anneli sanoi jossain vaiheessa, että olisihan hän voinut jäädä kotisohvallekin kissojen kanssa, mutta hän ei halunnut. Yrittäjätausta sai hänet vielä yrittämään, yritysvalmentaja Anja-Riitta Kierikka sanoo. 

- Kyllä mä aion jatkaa vielä ainakin 68-vuotiaaksi tai vaikka pidempäänkin. Jos kaikki menee hyvin ja vaan jaksan. Kaverit välillä sanoo mulle, että me muut aletaan jäädä eläkkeelle ja sä vaan keksit kaikkea uutta, Anneli naurahtaa. 

 

Ammatillisen kuntoutuksen avulla voidaan tukea terveydentilalle soveltuvan yritystoiminnan käynnistämistä tai nykyisen yritystoiminnan muuttamista. Tuki voi olla korotonta lainaa, avustusta tai molempia. Olemassa olevan yritystoiminnan muutosta voidaan tukea korvaamalla työskentelyä helpottavien apuvälineiden hankkimiskustannuksia. Yleisenä edellytyksenä on, että yritystoiminta on liiketaloudellisesti niin kannattavaa, että siitä voi saada pääasiallisen toimeentulon. 

Lue lisää työeläke- ja vahinkovakuutuksen ammatillisesta kuntoutuksesta: Vakuutuskuntoutuksen palvelut 

Kerro kaverille