Kerro kaverille

Julkaistu 9.09.2020 kategoriassa Artikkelit Uutiset

Verve Lappeenrannan, Verve Kouvolan ja Verve Terapian kuntoutuspäällikkö Terttu Rossi on toiminut Vervessä pitkään asiakas- ja esimiestyössä. Työhistoriansa aikana Terttu on päässyt osaksi toimialaa koetelleisiin muutoksiin ja nähnyt asiakkaissa tapahtuneet muutokset. Terttu kertoo havainnoistaan ja siitä, millaisia eroja 1990-luvun laitoskuntoutuksesta ja tämän päivän avokuntoutuksesta löytyy.

Ryhmämuotoista kuntoutusta majoitus ja puuro -periaatteella 

Laitosmainen kuntoutus on niin sanottua vanhaa perinteistä kuntoutusta ja sillä on pitkä historia. 1940-luvulla Suomea ravisutti yleinen tarttuva sairaus nimeltä tuberkuloosi. Tällöin sairastuneita hoidettiin laitoksissa metsäisissä maisemissa. Laitoksia oli Suomessa vain muutamia, joten usein hoidettavat olivat kaukana kotoaan. Tyypillistä oli myös se, että sairastuneita hoidettiin pitkiä aikoja.  

Talvi- ja jatkosodan jälkeen meillä oli tarve huolehtia sodassa vammautuneista ja auttaa heitä takaisin työelämään. Vuonna 1947 säädettiin Suomen ensimmäinen kuntoutuslaki eli invalidihuoltolaki. Keuhkovammaliitto r.y. aloitti kuntoutuspalveluiden tarjoamisen Mikkelin Anttolanhovissa vuonna 1981, jossa Terttu aloitti lääkintävoimistelijan työt vuonna 1985.

- Tuohon aikaan kuntoutujat olivat melko hyväkuntoisia ja koettiin, että oli palkinto päästä kuntoutukseen. Kuntoutuslaitokset sijaitsivat usein kauniin luonnon keskellä, mikä mahdollisti paitsi hyvän kuntoutuksen myös erilaisia aktiviteetteja rauhallisessa ja puhtaassa ympäristössä. Anttolanhovi sijaitsi ja sijaitsee edelleenkin Saimaan rannalla, mikä on tunnetusti kaunista seutua, kertoo Terttu Rossi

1990-luvulla kuntoutuslaitostoiminta kukoisti ja laitoksia perustettiin paljon. Ammatillinen kuntoutus oli kasvussa, Aslak- ja Tyk-kuntoutukset alkoivat. Toimintaan liittyi tällöin vielä kiinteästi viihtymiselementti. Kuntoutuslaitokset panostivat vapaa-ajanohjelmaan tarjoten kuntoutujille mm. tansseja, teatterikäyntejä ja bingoa. Itse kuntoutus oli tällöin ryhmämuotoista, ja kurssit olivat kestoltaan pitkiä. 

- Anttolanhovin kuntoutujista pääosa oli hengityssairauksia sairastavia, joiden hoitoon luonnon läheisyys oli omiaan. Kuntoutukseen kuului majoitus ja puuro tahtoo kuvastaa tätä aikaa, sillä kurssit kestivät jopa usein 3 viikkoa. Kurssi oli sopeutusvalmennusta, mistä kuntoutuja sai eväitä pärjätäkseen arjessa sairautensa kanssa. Ammatillista kuntoutusta alettiin toteuttaa Anttolanhovissa 90-luvulla, jolloin Mikkelin työklinikan palvelut siirtyivät Anttolaan, muistelee Rossi ja jatkaa. 

Kuntoutuja oli enemmän vastaanottavana tahona, saadessaan hoitoja ja tietoa siitä, kuinka hänen tulisi toimia, jotta pärjäisi arjessa. Voidaankin todeta, että kuntoutuja oli tuolloin melko passiivisessa roolissa. 

Kuntoutuspaikat siirtyivät lähelle kuntoutujaa

2000-luvulla tapahtui uudistumista monella rintamalla. Toimialalla tapahtui, kun koulutuskeskukset, opistot ja yhdistykset järjestäytyivät uudella tavalla ja uusia paikkoja perustettiin. Esimerkiksi vuonna 2007 Merikosken kuntoutus- ja tutkimuskeskus alkoivat toimia uudella nimellä Verve ja vuonna 2010 Anttolanhovista tuli puolestaan osa Verveä. Kuntoutuspaikat alkoivat siirtyä metsäisiltä seuduilta kaupunkeihin lähelle kuntoutujaa. 

- Ympäristö muuttui kaupungin keskuksiin siirryttäessä ja tämän myötä kuntoutustoimintaakin lähdettiin muuttamaan. Enää ei lähdettykään metsään kävelemään. Alueellisen yhteistyön ja verkostojen merkitys kasvoi. Kuntoutujan asian edistämistä auttoi, jos sai rakennettua tiivistä ja hyvää yhteistyötä alueellisen toimijoiden kanssa. Tämän tärkeys korostuu edelleen, toteaa Rossi. 

Tänä päivänä kuntoutujan ei tarvitse mennä kauaksi kotoaan päästäkseen kuntoutukseen. Tyypillistä onkin, että kuntoutuja tulee kuntoutukseen arkipäivisin tiettyinä kellonaikoina, illat ja yöt hän on kotona. Puhutaankin ns. avokuntoutuksesta. Näin kuntoutus ja arki saadaan paremmin nivottua yhteen, jolloin kuntoutuksen anti tulee paremmin osaksi arkea. Riippuen kuntoutuksesta, ovat kuntoutusjaksojen kestotkin pääsääntöisesti lyhentyneet. 

Intensiivisellä avokuntoutuksella konkreettisia tuloksia

Muutoksia on tapahtunut myös kuntoutujissa. Kuntoutujan rooli on aktiivisempi, mutta kuntoutustarpeeseen johtaneet syyt ovat monimutkaistuneet. 

- Viimeiset 10 vuotta kuntoutujalla on ollut aktiivisempi rooli. Tämän päivän kuntoutuja on oman asiansa asiantuntija ja hän hakee yhdessä kuntoutusasiantuntijan kanssa sellaisia ratkaisuja omaan tilanteeseensa, mitkä vievät kuntoutusta tehokkaasti eteenpäin. Kun saadaan piirrettyä yhteinen kuva kuntoutuksen tarkoituksesta ja tavoitteista, on helpompi sitoutua kuntoutukseen ja saada tuloksia syntymään yllättävänkin lyhyessä ajassa yksilön tilanne ja tarpeet huomioiden, iloitsee Rossi tapahtuneesta muutoksesta.  

-  Syyt siihen miksi henkilö ohjautuu ammatilliseen kuntoutukseen, ovat monimutkaistuneet. Kuntoutukseen voidaan tulla tukielinvaivan vuoksi, mutta taustalta saattaakin löytyä työuupumusta, mielenterveyden problematiikkaa tai elämänhallinnan haasteita. Päästääksemme kuntoutustarpeen juurisyihin kiinni, selvitämmekin yhdessä asiakkaan ja Verven moniammatillisen tiimin kanssa miksi kuntoutukseen haetaan ja millaisia asioita taustalta löytyy. Kun pääsemme juurisyihin kiinni, pääsemme tekemään vaikuttavaa kuntoutusta, kiteyttää Rossi

Vaikka kuntoutuspalvelut ovat nopeutuneet ja kuntoutusjaksot lyhentyneet, päästään kuntoutujan asioihin perehtymään hyvin, ja sitä kautta saadaan tuloksia aikaiseksi. 

- Kuntoutuspalveluiden tilaajat, esimerkiksi työeläkeyhtiöt, työnantajat ja Kela odottavat tuloksia. Palveluiden tilaajat selvittävät jo ennakkoon millaisia ratkaisuja eri kuntoutuspalveluiden tuottajat voivat heille tarjota, millaisia asiakaspolut ovat ja mikä on niiden kesto. Ennen raportoimme mm. kuinka monta kuntoutujaa on ollut, ja monta päivää kuntoutus on kestänyt. Nyt nämä tiedot eivät riitä, vaan raportoimme mm. kuinka moni ammatillisen kuntoutuksen käynyt on päässyt palamaan töihin. Nyt kaivataan konkreettisia tuloksia, kertoo Rossi. 

Kerro kaverille

Ota yhteyttä