Kategoriat
Kerro kaverille
Julkaistu 11.05.2022 kategoriassa Uutiset
Työkokeilu on tärkeä osa ammatillista kuntoutusta. Työkokeilun kautta yritykset saavat käyttöönsä joustavaa työvoimaa ja työkokeilijat pääsevät testaamaan työkykyään sekä kokeilemaan eri aloja. Työkokeilijan palkkaamiseen voi myös saada tukea.
Täsmätyövoima auttaa helpottamaan yrityksen ruuhkahuippuja ja se on hyvä vaihtoehto myös silloin, kun työmäärä ei täytä kokopäiväisen työn edellytyksiä tai, kun halutaan täsmäosaamista juuri tiettyyn tehtävään. Vaikka työnantajalla ei ole työllistämisvelvoitetta, saa työkokeilijan aina palkata. Tässä kohtaa pöydälle nousevat kysymykset työllistämisen tuista, esimerkiksi palkkatuesta ja kaupunkikohtaisista työllistymisen lisistä.
Työnantaja, tule tiistaina 7.6.2022 klo 10–10.45 Coronaria Verven Työkykystudioon kuuntelemaan, millaisissa työtehtävissä työkokeilun kautta saatava täsmätyövoima voi tuoda apuja, miten sopiva työkokeilija löytyy ja millaisia työllistämisen tukia on saatavilla.
Aiheista ovat keskustelemassa Keski-Suomen TE-palveluiden työkykykoordinaattori Anne Mäkinen, Coronaria Verven kehitys- ja kuntoutuspäällikkö Aino Lahti sekä palvelupäällikkö Tiina Venäläinen.
Maksuton Teams-tilaisuus on suunnattu kaikille työnantajille ja työnantajien edustajille, jotka ovat kiinnostuneita erilaisista työvoimavaihtoehdoista.
Huom! Tilaisuus on peruuntunut, joten tähän ei voi enää ilmoittautua. Jos aihe olisi kuitenkin sinua kiinnostanut, laita viestiä osoitteeseen viestinta@verve.fi, niin lähetämme sinulle aiheesta tietoa.
Katso edellisen Työkykystudion tallenne Verve työnantajien yhteistyökumppanina >
Lue lisää Coronaria Vervestä >
Tavoitteenamme on tehdä asiat mahdollisimman sujuviksi sekä työnantajan että työntekijän kannalta. Työkokeilu antaa työnantajalle mahdollisuuden osallistua osatyökykyisten työllistämiseen ja sitä kautta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Kerro kaverille