Kerro kaverille

Julkaistu 11.05.2023 kategoriassa Uutiset

Nyt Sinulla on mahdollisuus päästä osaksi meidän lämminhenkistä työyhteisöämme, joka on saanut paljon kiitosta kuntoutustyöstään. Verve Oulu ja Rokuan Kuntoutus yhdistyvät ja Rokualle muodostuu vieläkin monipuolisempi kuntoutuskeskus.

Toteutamme Verve Rokualla yksilöllistä ja ryhmämuotoista lääkinnällistä kuntoutusta toimintakyvyn ja arjessa selviytymisen tueksi. Olemme erikoistuneet välittömästi sairaalahoidon jälkeiseen kuntoutukseen, esimerkiksi AVH- ja selkäydinvammakuntoutukseen. Meiltä löytyy vahvaa osaamista myös neurologisesta kuntoutuksesta.

Haemme työkavereiksemme sairaanhoitajaa, fysioterapeuttia, toimintaterapeuttia, puheterapeuttia ja psykologia.

Työtäsi lääkinnällisen kuntoutuksen parissa tukee innostava ilmapiirimme. Tarjoamme mielenkiintoista, itsenäistä ja vastuullista työtä avoimessa ja kehittyvässä työyhteisössä. Arvostamme moniammatillista ja kuntouttavaa työskentelyotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Eduksi katsomme mahdollisen kokemuksen yksilö- ja ryhmämuotoisesta kuntoutuksesta.

  • Sairaanhoitajana työskentelet kuntoutuksen erityistyöntekijänä tai kuntoutusjakson vastuuhenkilönä aikuisten kursseilla ja yksilöllisillä jaksoilla yhteistyössä moniammatillisen tiimin kanssa. Työsi on pääosin päivätyötä. 
  • Toimintaterapeuttina työskentelet tiiviisti kuntoutujan ja moniammatillisen tiimin kanssa. Autat kuntoutujaa löytämään voimavaroja ja parantamaan elämänlaatua tukemalla asiakkaan päivittäistä elämää. Voit tehdä työtä myös osa-aikaisesti.
  • Fysioterapeuttina työsi painopiste on toimintakykyä tukevissa tekijöissä. Työskentelet sekä yksilöiden että ryhmien kanssa. Kokemuksesi vaativasta ja lääkinnällisestä kuntoutuksesta ovat sinulle plussaa. Uinninvalvojan tutkinnon suorittaminen katsotaan eduksesi. 
  • Puheterapeuttina työskentelet kuntoutuksen erityistyöntekijänä osana moniammatillista tiimiä sekä yksilöiden että ryhmien kanssa. Voit tehdä työtä myös osa-aikaisesti.
  • Psykologina työskentelet kuntoutujien kanssa toimintakyvyn tukemisen näkökulmasta. Työskentelet sekä yksilöiden että ryhmien kanssa. Kokemuksesi ohjaus- ja arviointitehtävistä, ryhmien ohjaamisesta tai vaativasta ja lääkinnällisestä kuntoutuksesta ovat sinulle plussaa. Odotamme sinulta laillistetun psykologin pätevyyttä. Voit tehdä työtä myös osa-aikaisesti ja osin etämuotoisesti.

Noudatamme Terveyspalvelualan työehtosopimusta. Tehtävään valittujen tulee esittää voimassa oleva tartuntatautilain ja tartuntalain lisäyksen mukainen rokotesuoja.

Hakuohjeet

Kerro meille kokemuksestasi ja osaamisestasi osoitteessa https://rokuakuntoutus.fi/info/rekrytointi. Täytämme tehtäviä heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja avoimista tehtävistä saat kuntoutuspäällikkö Seija Hirsilältä, seija.hirsila@verve.fi.

Tutustu lisää

Tutustu Rokuan Kuntoutukseen: https://rokuakuntoutus.fi/

Täältä löydät Oulusta Rokualle siirtyvät palvelut: Verve Oulu Uusikatu
Lue uutinen Verve Oulun ja Rokuan Kuntoutuksen yhdistymisestä.


Verve on täysin kotimainen kuntoutujia monipuolisesti tukeva valtakunnallinen asiantuntija. Meillä on pitkä historia heikentyneen toimintakyvyn ja arjessa selviytymisen tukemisesta. Tarjoamme vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Lahdessa ja Oulussa. Vakuutuskuntoutuksen keinoin autamme ihmisiä muuttuneessa terveystilanteessa myös palaamaan työhön sekä jaksamaan työelämässä paremmin.

Verve on 100 ammattilaisen työpaikka, joka tarjoaa yhdessä Verve Terapian kanssa uramahdollisuuksia yli 10 paikkakunnalla. Verven omistavat Kuntoutuskeskus Kankaanpää ja Kruunupuisto, joiden taustalla ovat kotimaiset omistajat Kuntoutussairaalasäätiö Kankaanpää ja Punkaharjun kuntoutussairaalasäätiö. Yrityksen tulos jää yritykseen ja sillä kehitetään kuntoutustoimintaa.

 

Kerro kaverille