Verso-kurssin sisältö
Verso-kurssilla harjoitellaan aktiivisia toimintatapoja, jotka auttavat selviytymään arjessa ja hallitsemaan oireita. Ohjaamme tunnistamaan kehon, mielen ja sosiaalisen aktiivisuuden merkityksen hyvinvoinnille. Tukena on joukko asiantuntijoita, mutta voimia antavat myös kohtaamiset muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Kuntoutus on ryhmämuotoista, mutta se sisältää myös yksilötapaamisia asiantuntijoiden kanssa.
Kelan Verso-kuntoutus on maksutonta. Sinulla voi olla kuntoutuksesi ajalta oikeus kuntoutusrahaan. Kela voi myös korvata kuntoutuksesta aiheutuneita matkakustannuksia.
Hakeminen Verso-kurssille
Verso-kuntoutus on ajankohtaista silloin, kun elämä mielenterveyshaasteiden kanssa on asettunut ja vakiintunut. Tämä tarkoittaa, että kurssilaisella on voimavaroja ja toimintakykyä esimerkiksi ryhmämuotoiseen kuntoutukseen osallistumiseen.
Verso-kuntoutuksen kurssitiedot ja kohderyhmä
Verso-kurssin kesto on 15 vuorokautta ja se toteutetaan kolmessa jaksossa. Osallistuminen edellyttää riittävää kykyä toimia itsenäisesti, kuten mahdollisuutta liikkua tiloissamme ilman jatkuvaa avustamista. Yksilöllisen hoito- ja kuntoutussuunnitelman tulisi tukea kurssin tavoitteiden saavuttamista. Kurssille osallistumisen voi estää esimerkiksi hoitamaton alkoholi- tai muu päihdeongelma.
Verso-kuntoutus on sopii yli 18-vuotiaille, jotka ovat sairastaneet mielenterveyden häiriötä pitkään ja joilla on todettu jokin seuraavista:
- skitsofrenia tai muu psykoosi,
- vaikea tai psykoottinen masennus,
- pitkäaikainen pakko-oireinen häiriö tai
- toimintakykyä merkittävästi alentava ahdistuneisuushäiriö.
Hakuohjeet




Lisätietoja:
Kysy lisää
Verve Rokua
Helena Rajaniemi, kuntoutussihteeri
kuntoutus@rokua.com
puh. 050 3126 187
Tervetuloa kuntoutukseen: