Uusien toimintojen kehittävä käyttöönotto

Työyhteisöissä tarvitaan usein tukea muutostarpeen havaitsemiseen ja muutoksen onnistuneeseen toteuttamiseen. Uudet toimintamallit tai työmenetelmät eivät vakiinnu itsestään osaksi työyhteisön toimintaa. Kehittävän käyttöönoton avulla tuemme työyhteisöänne muutostarpeen havaitsemiseen, muutoksen toteuttamiseen, kaikkien sitouttamiseen muutokseen ja uuden toimintatavan vakiinnuttamiseen toimivaksi käytännöksi. Toimintoja arvioidaan ja kehitetään osana koko toimintaprosessin uudistamista eikä vain yksittäisinä toimenpiteinä. 

Palvelukuvaus

Organisaatio saa käyttöönsä monipuoliset analyysi- ja kehittämisvälineet, joiden avulla yhdessä kartoitetaan työn pulmakohdat ja valitaan niistä jatkokehittämiskohteet.  Lopputuloksena on uusi toimintatapa, johon kaikki sitoutuvat.  Yleensä palvelu sisältää neljä työkokousta sekä sovitut välitehtävät.

Tavoite

Auttaa toteuttamaan hallitusti muutos, joissa otetaan käyttöön uusia toimintatapoja ja -malleja. Ohjaamme työyhteisöä, jotta suunnitellut uudistukset vakiintuvat osaksi työyhteisön ja koko organisaation toimintaa.

Kenelle?

Kehittävä käyttöönotto sopii niin suurille kuin pienillekin työyhteisöille ja tiimeille, jotka ovat ottamassa käyttöön uusia toimintamalleja, uudenlaista työnjakoa tai uusia työmenetelmiä.

 

Lue lisää Kehittävästä käyttöönotosta:
Oulun yliopistollinen sairaala keskitti leikkaustoiminnan hoidonsuunnittelua

 

Hakuohjeet

Kysy lisätietoja

Koistinen Kirsi
Konsultointitoiminnan johtaja, filosofian tohtori
kirsi.koistinen@verve.fi
040 771 2296

Tolonen Airi
Kehittämiskonsultti, terveystieteiden maisteri
airi.tolonen@verve.fi
040 764 4611

Ota yhteyttä