Työelämän asiantuntija

Ohjaamme ihmisiä eteenpäin tilanteista, joissa työelämän polku uhkaa katketa. Autamme ihmisiä pysymään kiinni työssä ja palaamaan töihin pidemmänkin tauon jälkeen. Työurapalvelujen avulla etsimme sellaisia työelämän ratkaisuja, jotka palkitsevat niin työtä tekevän kuin sitä antavan. Vahvalla osaamisella tuemme myös nuoria, joiden suurin pulma työelämässä saattaa olla se, ettei pääse alkuunkaan.

Yrityksille ja työnantajille annamme ulkopuolista näkökulmaa, kun työssä tapahtuu muutoksia tai sen sujuvuudessa on ongelmia. Hallitsemme työskentelyn erilaisilla rajapinnoilla uuden ratkaisun löytämiseksi. Valmennamme esimiehiä parempaan johtamiseen ja annamme työkaluja liiketoiminnan uudistamiseen.  

Kohtaamme vuosittain noin 6 000 erilaisissa tilanteissa olevaa ihmistä ja ohjaamme heitä eteenpäin. Asiakkaidemme puolesta toiminnan kustantavat Kela, työvoimahallinto, vakuutusyhtiöt sekä työnantajat. Toimintamme taustalla on tieteellinen tutkimustyö, joka tuottaa toimialalle uutta osaamista ja palveluja.

Toimintakyky ja hyvinvointi arjessa

Vaativa lääkinnällinen kuntoutus tulee kyseeseen silloin, kun heikentynyt toimintakyky tuo haasteita selviytyä arjessa. Tarjoamme myös erilaisia terapiamuotoja, kuten fysioterapiaa, toimintaterapiaa ja puheterapiaa.

Vastuullinen ja kotimainen

Verven omistajayhtiö on KK-Verve Oy. Sen omistavat Kuntoutuskeskus Kankaanpää ja Punkaharjulla sijaitseva Kruunupuisto, joiden taustalla ovat kotimaiset omistajat Kuntoutussairaalasäätiö Kankaanpää ja Punkaharjun kuntoutussairaalasäätiö. Säätiöiden toiminnan tarkoitus on kuntoutuksen kehittäminen.

Verven johtoryhmän muodostavat:

toimitusjohtaja Hannu Ronkainen 050 559 4797
varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Raimo Kalliokoski 050 553 9111
lääketieteellinen johtaja Mika Pekkonen 0400 636 542

Verve = englannin kielen sana, jonka juuret ulottuvat latinaan. Verve-sana tarkoittaa lennokkuutta, voimaa, intoa ja vauhtia.