Haluamme onnistua työssämme mahdollisimman hyvin ja auttaa sinua kohti tavoitteitasi sinulle sopivassa palvelussa. Keräämme asiakaspalautetta kaikilta palvelulinjoiltamme. Asiakkaat arvioivat muun muassa omien tavoitteidensa huomioimista, palvelusta saamaansa hyötyä sekä henkilöstön taitoa ohjata ja tukea. Asiakkaamme ovat erittäin tyytyväisiä ja antavat meille arvosanan:

4,2 / 5 



Kun kysyimme asiakkailtamme suosittelisivatko he meitä, saimme myös hyvän vastauksen:

Net Promoter Score (NPS) -pistemäärä lasketaan alla olevalla kaavalla:
(suosittelijoiden määrä – arvostelijoiden määrä) / (vastaajien määrä) x 100


 

Kuntoutuksestamme sanottua

"Yksilöllinen ote on hyvä. Kukin huomioidaan omista lähtökohdistaan.
Ja on hyvä juttu ja helpottavaa, että kuntoutuksessa on joustonvaraa, jos erityishaasteita."

”Haluaisin enemmän toiminnallista tekemistä ja vähemmän keskustelua.”

"Tänne tullessani mietin, että miksi ihmistä heitellään ja joutuu vasten tahtoaan tälläisseen paikkaan...
positiivisesti yllätyin, henkilökunta osaavaa ja mukavia, ihmisläheisiä."

"Olen suositellut Verveä monelle tutulle. Tuntuu, että pääsen elämässä aina
aimo harppauksen eteenpäin kun käyn täällä."

”Päivien aikana oli aika paljon ylimääräistä odottelua ja yksilökäynnit joskus myöhässä.
Henkilökunta kaikkinensa asiallista, mukavaa ja rentoa. Asiansa osaavia.” 

"Ensimmäistä kertaa Kelan kautta palvelussa, jossa koen että minut kohdattiin minuna,
eikä numeroina ja tavoitteina tilastoissa. Vaikken saanut palvelun
aikana esim. työ- tai opiskelupaikkaa, sain silti vahvan uskon tulevaan."

"Olen tyytyväinen palveluunne. Toivon ja uskon että uudessa työssäni
pystyn terveyden puolesta toimimaan jatkossakin hyvin."

"Viisi päivää on mennyt nopeasti, mutta viikko on ollut erittäin voimauttava.
Henkilökunnan tietous sekä vertaistuki on antanut paljon. Sisaruksilla erityisesti on ollut mukavaa,
vastustuksestakin huolimatta ovat olleet tyytyväisiä lopulta."


Tuloksia ammatillisesta kuntoutuksestamme

Seuraamme palveluidemme vaikuttavuutta ja tuloksia tarkastelemalla
asiakkaidemme tilannetta ammatillisen kuntoutuksen jälkeen.


Tilastoinnin seuranta-aika 1.1.–31.12.2019.


Tilastoinnin seuranta-aika 1.1.–31.12.2019.

 

Tilanne palvelun jälkeen: Työssä 22,4 %, odottaa suunnitelman käynnistymistä/toteutumista 19,3 %, hakee suunnitelman mukaista työtä 12,6 %, valittu opiskelemaan/aloittanut opiskelun 11,4 %, hakenut/hakemassa koulutukseen 7,5 %, sovittu/aloittanut työkokeilun/-valmennuksen 5,1 %, sovittu/aloittanut oppisopimuksen, työhönvalmennuksen+ammatillisen uudelleen- tai lisäkoulutuksen 1,4 %.

 

Tilanne palvelun jälkeen: työkokeilu 41,4 %, suositus lisätutkimuksista, hoidosta ja/tai lääkinnällisestä kuntoutuksesta 17,7 %, hakeminen muuhun kun-toutuspalveluun (työeläke- ja ammatillinen kuntoutus, kuntouttava työtoiminta) 12,6 %, opiskelu 12,1 %, siirtyy TE-toimiston palveluihin 4,2 %, jatkaa työelämässä palkkatyössä 1,6 %, Työhönvalmennus, Työhönvalmennus ja opiskelu, jatkaa yrittäjänä/ammatinharjoittajana 1,5 %. 

 



 

​​​​​​​